Moskovaan ja pois
Pois päin lennellessä puistatti jännästi katella kartasta tuttuja nimiä. Oli se junakin ihan mukava, mutta en pistäny pahakseni ylittää Siperiaa tällä kertaa tuhannen kilometrin tuntinopeudella.
Moskovassa käteltiin reissun päätteeksi, Mauri lähti päiväks kaupungille ja sieltä bussilla kohti Liettuaa. Mä suuntasin transit-tiskille etuilemaan ja sitä kautta reissu oli paketissa.
Suomen kamaralla
Helsinki-Vantaan ei-Schengen puolella kuului ensimmäiseks pari rumalta punkerolta kuulostavaa tympääntynyttä teiniprinsessan ääntä; "Voi vittu, tarviiks meidän kävellä tää koko vitun rakennus päästä päähän? Ja noin vitun isot jonot passintarkastukseen!" En tiedä kumpiako tuli silloin enemmän ikävä, supermalleja vai huippumalleja.
The End
Siinä oli kaukoidän blogi (vai oliko toi nyt sitten lähi-itää vai pohjois-itää en tiiä), kiitokset lukijoille ja soromnoo!
T.
Hevonen
tiistai 10. elokuuta 2010
maanantai 9. elokuuta 2010
Ulan Batoriin
Kunnia
Päivä ajeltiin UB:hen. Seittemän tuntia. Maurilla oli alkanu kurkkukipu vihdoin hellittää, itellä meni aamuyöstä maha sekasin vissiin siitä hevosenmaidosta. Piti laukata erilaisis saniteettirakennuksis yhtämittaa ja veti aika heikoks loppumatkalle. Sinänsä en ihmettele enää ollenkaan mongolialaisten mainetta vieraanvaraisena kansana. Jos vieras on valmis juomaan sitä hevonpaskaa ja kärsimään parin päivän ripulit pelkästään osoittaakseen kunnioitusta isäntäväkeä kohtaan, lienee jo syytä kunnioittaa vierastakin.
Päivä ajeltiin UB:hen. Seittemän tuntia. Maurilla oli alkanu kurkkukipu vihdoin hellittää, itellä meni aamuyöstä maha sekasin vissiin siitä hevosenmaidosta. Piti laukata erilaisis saniteettirakennuksis yhtämittaa ja veti aika heikoks loppumatkalle. Sinänsä en ihmettele enää ollenkaan mongolialaisten mainetta vieraanvaraisena kansana. Jos vieras on valmis juomaan sitä hevonpaskaa ja kärsimään parin päivän ripulit pelkästään osoittaakseen kunnioitusta isäntäväkeä kohtaan, lienee jo syytä kunnioittaa vierastakin.
sunnuntai 8. elokuuta 2010
Legends of Karakorum
Touristy
Karakorum oli eniten turismipaikka mitä mongoliassa nähtiin. Iso luostari kyllä oli jäljellä sitten Tsingis Khanin lähdön joo, mutta siellä kävellessä ei voinu mitään et alko leukoja repiä. Ehkä ajattelin asioita taas enemmänkin hevosen näkökulmasta, ja hevosillehan luostareissa harvoin on virikkeitä. Ehkä Karakorumia vois suositella tavaturisteille helppona kohteena, mutta hevosia älkää sinne viekö.
Legend of Three Moons
Toinen ranskalainen kertoi kolmen kuun legendan. Mongolian tuoreimpia legendoja, päivän vanha. Se tyyppi ikävöi kotimaahan jäänyttä tyttöystäväänsä ja vetäytyi toisinaan iltaisin teltan ulkopuolelle itsekseen tupakalle ja tuijottelemaan tähtiä ennen nukkumaanmenoaan. Eilisiltanakin se oli istuskellu Waterfall campissa myöhään teltan seinustaan nojaillen napit korvilla ja stereot päällä, vaikka oli täysin pilvistä ja pimeetä. Yhtäkkiä se havahtui ja näki edessään liikettä.
Siihen oli tullu kolme naisen hahmoa ja seisahtuneet kasvot poispäin meidän teltalta siihen viiden metrin päähän. Ne ei ilmiselvästikään olleet nähneet sitä tyyppiä koska sillä oli mustat vaatteet ja se oli istunu pitkään täysin liikkumatta. Luulivat kenties olevansa keskellä aukeaa. Ennen kun se ehti tehdä mitään, hahmojen alaosat paljastuivat rivissä ja alkoi kuulua yli musiikin kantautuvaa lorinaa. Sinä yönä ei näkynyt tähtiä, mutta pimeyden keskellä loisti ikäänkuin kolme kuuta. Näin sai alkunsa Legend of Three Moons.
Karakorum oli eniten turismipaikka mitä mongoliassa nähtiin. Iso luostari kyllä oli jäljellä sitten Tsingis Khanin lähdön joo, mutta siellä kävellessä ei voinu mitään et alko leukoja repiä. Ehkä ajattelin asioita taas enemmänkin hevosen näkökulmasta, ja hevosillehan luostareissa harvoin on virikkeitä. Ehkä Karakorumia vois suositella tavaturisteille helppona kohteena, mutta hevosia älkää sinne viekö.
Legend of Three Moons
Toinen ranskalainen kertoi kolmen kuun legendan. Mongolian tuoreimpia legendoja, päivän vanha. Se tyyppi ikävöi kotimaahan jäänyttä tyttöystäväänsä ja vetäytyi toisinaan iltaisin teltan ulkopuolelle itsekseen tupakalle ja tuijottelemaan tähtiä ennen nukkumaanmenoaan. Eilisiltanakin se oli istuskellu Waterfall campissa myöhään teltan seinustaan nojaillen napit korvilla ja stereot päällä, vaikka oli täysin pilvistä ja pimeetä. Yhtäkkiä se havahtui ja näki edessään liikettä.
Siihen oli tullu kolme naisen hahmoa ja seisahtuneet kasvot poispäin meidän teltalta siihen viiden metrin päähän. Ne ei ilmiselvästikään olleet nähneet sitä tyyppiä koska sillä oli mustat vaatteet ja se oli istunu pitkään täysin liikkumatta. Luulivat kenties olevansa keskellä aukeaa. Ennen kun se ehti tehdä mitään, hahmojen alaosat paljastuivat rivissä ja alkoi kuulua yli musiikin kantautuvaa lorinaa. Sinä yönä ei näkynyt tähtiä, mutta pimeyden keskellä loisti ikäänkuin kolme kuuta. Näin sai alkunsa Legend of Three Moons.
Lisää hevosenmaitoa
Aamun hetkiä
Waterfall campista lähtiessä ajeltiin pitkään laakson pohjalla. Ohitettiin tien vieressä ilmeisesti excrementoimassa ollut nainen. Kuskia, tulkkia ja kokkia nauratti. Hyvä ettei autosta puhjennu rengas sen kohdalla vaan vasta muutama kilsa myöhemmin. Sai sekin silti jotain yksityisyyttä toimilleen. Flat tyren korjaustauon aikana vierestä ratsasti tien poikki hevosmies kaukaisuuteen. "Meikäläisiä", ajattelin.
Syvä lautanen
Pysähdyttiin johonkin majaan luonnonpuiston reunalla. Paljon ihmisiä istu piirissä, paikallisia ja turisteja. Meidät ohjattiin mukaan. Piirissä kiersi syvä lautanen, josta ryystettiin vuorotellen näemmä hevosenmaitoa. Jahas, joku mongolialainen tapa, miehuuskoe tms. tarpeetonta machoilua. Mikäpä ettei. Kyllä sitä yhen kulauksen kirnupiimää pystyy suomalainen vetämään koska tahansa.
Lautanen edessäni
Kuppi kiersi. Touhu sai vähän huolestuttavia piirteitä. Litkua piti vetää näköjään aika paljon. Itseasiassa koko lautasellinen. No persketti, tehään sitten ennätys tässäkin lajissa ettei tarvi kotona miettiä et miksen ees maistanu. Silti vähän arvelutti kun äijä lappas kauhalla sen koko lautasen piripintaan täyteen, about 0.33 litraa ja löi sen kouraani. Ahavoituneet nomadit käänsivät silmänsä minuun.
Psyyken voima
Hetken keskittyminen; mieli tyhjäksi, olen hevonen, olen hevonen. Kurkkutorven ei-tahdonalaiset lihakset väliaikaisesti kognitiivisen mielen hallintaan ja oksennusrefleksin tilalle konemainen nielemisliike. Ja ei kun lientä kurkkuun.
Kadonneet minuutit
En ole koskaan kokenut ruumiistapoistumisilmiötä. Sen jälkeisessä kehoonsa paluussa lienee kuitenkin jotain samaa kuin hevosenmaitokipon onnistuneen tyhjentämisen jälkeisessä tietoisuuden palautumisessa. Yhtäkkiä huomaa muutaman minuutin ajan ikäänkuin tarkkailleensa tapahtumia ulkopuolisena ja lautanen on tyhjä.
Liika on liikaa
Mutta mitäs kummaa? Horsemilkkiä olikin pöydän juurella kokonainen gallona, ja vaikka kaikki olivat jo juoneet, äijä vaan kauhoi lisää. Alkoi uusi kierros. Häh? Joo sitä on kuulemma juotava kolme täyttä kupillista osoittaakseen kunnioitusta isäntäväelle. No, kaikkeni yritin mutta hevonen minussa oli kovin väsynyt ja minun oli päästettävä se lepäämään. Oli luovutettava puolen lisälautasellisen jälkeen, kiitettävä paikallisia vieraanvaraisuudesta ja poistuttava pikaisesti ulkopuolelle kun vielä pystyi. Litrakin vielä, ja olisin muuttunut hevoseksi loppuiäkseni.
Waterfall campista lähtiessä ajeltiin pitkään laakson pohjalla. Ohitettiin tien vieressä ilmeisesti excrementoimassa ollut nainen. Kuskia, tulkkia ja kokkia nauratti. Hyvä ettei autosta puhjennu rengas sen kohdalla vaan vasta muutama kilsa myöhemmin. Sai sekin silti jotain yksityisyyttä toimilleen. Flat tyren korjaustauon aikana vierestä ratsasti tien poikki hevosmies kaukaisuuteen. "Meikäläisiä", ajattelin.
Syvä lautanen
Pysähdyttiin johonkin majaan luonnonpuiston reunalla. Paljon ihmisiä istu piirissä, paikallisia ja turisteja. Meidät ohjattiin mukaan. Piirissä kiersi syvä lautanen, josta ryystettiin vuorotellen näemmä hevosenmaitoa. Jahas, joku mongolialainen tapa, miehuuskoe tms. tarpeetonta machoilua. Mikäpä ettei. Kyllä sitä yhen kulauksen kirnupiimää pystyy suomalainen vetämään koska tahansa.
Lautanen edessäni
Kuppi kiersi. Touhu sai vähän huolestuttavia piirteitä. Litkua piti vetää näköjään aika paljon. Itseasiassa koko lautasellinen. No persketti, tehään sitten ennätys tässäkin lajissa ettei tarvi kotona miettiä et miksen ees maistanu. Silti vähän arvelutti kun äijä lappas kauhalla sen koko lautasen piripintaan täyteen, about 0.33 litraa ja löi sen kouraani. Ahavoituneet nomadit käänsivät silmänsä minuun.
Psyyken voima
Hetken keskittyminen; mieli tyhjäksi, olen hevonen, olen hevonen. Kurkkutorven ei-tahdonalaiset lihakset väliaikaisesti kognitiivisen mielen hallintaan ja oksennusrefleksin tilalle konemainen nielemisliike. Ja ei kun lientä kurkkuun.
Kadonneet minuutit
En ole koskaan kokenut ruumiistapoistumisilmiötä. Sen jälkeisessä kehoonsa paluussa lienee kuitenkin jotain samaa kuin hevosenmaitokipon onnistuneen tyhjentämisen jälkeisessä tietoisuuden palautumisessa. Yhtäkkiä huomaa muutaman minuutin ajan ikäänkuin tarkkailleensa tapahtumia ulkopuolisena ja lautanen on tyhjä.
Liika on liikaa
Mutta mitäs kummaa? Horsemilkkiä olikin pöydän juurella kokonainen gallona, ja vaikka kaikki olivat jo juoneet, äijä vaan kauhoi lisää. Alkoi uusi kierros. Häh? Joo sitä on kuulemma juotava kolme täyttä kupillista osoittaakseen kunnioitusta isäntäväelle. No, kaikkeni yritin mutta hevonen minussa oli kovin väsynyt ja minun oli päästettävä se lepäämään. Oli luovutettava puolen lisälautasellisen jälkeen, kiitettävä paikallisia vieraanvaraisuudesta ja poistuttava pikaisesti ulkopuolelle kun vielä pystyi. Litrakin vielä, ja olisin muuttunut hevoseksi loppuiäkseni.
lauantai 7. elokuuta 2010
Hevonen
Ihmisen paras ystävä on ...hevonen
Sen verran mukavaa oli hevosratsastus että vielä illalla yritin käydä pienen pätkän heittämässä, mut hevoset oli jo niin väsyneitä et ne vaan käveli ja söi. Tultiin sit aika nopeesti pois, pääsivät karvaiset ystävämme lepäämään.
Hevosen maitoa
Matkan varrella opas pysähty tuttujen paikallisten jurttaan ja sai niiltä puolentoistalitran pullollisen hevosenmaitoa. Vedettiin se illalla viiteen mieheen, mäkin join kaks kupillista, vissiin siks meni maha vähän sekasin. 2..3% siinä on alkoholia, eli se on fermented. Kirpeetä, kuin kirnupiimää. Sanalla sanoen pahaa.
Hevosmiehistä
Hevosmiehet samaistuvat voimakkaasti hevosiin. Ratsastaessa sitä huomaa joskus havahtuvansa ajatuksistaan miettien: olenko loppujenlopuksi enemmän mies vai hevonen. Joskus tuntuu kuin olisin puoliksi hevonen. Sanotaan että auringonlaskua kohti ratsastavat cowboyt tuntisivat itsensä kentaurin kaltaisiksi jumalhahmoiksi. Me hevosmiehet koemme itsemme pikemminkin luonnolliseksi osaksi hevosta.
Takapotkuja
Yöllä tosiaan hevosenmaito alko potkia. WC:n olosuhteita ei paljo kerinny arvostella eikä siinä ehtiny harmitella kylmää tuulta eikä alkavaa vesisadetta. Oli pysyttävä lujana. Kaikkea sitä joutuu hevonen kestämään.
Sen verran mukavaa oli hevosratsastus että vielä illalla yritin käydä pienen pätkän heittämässä, mut hevoset oli jo niin väsyneitä et ne vaan käveli ja söi. Tultiin sit aika nopeesti pois, pääsivät karvaiset ystävämme lepäämään.
Hevosen maitoa
Matkan varrella opas pysähty tuttujen paikallisten jurttaan ja sai niiltä puolentoistalitran pullollisen hevosenmaitoa. Vedettiin se illalla viiteen mieheen, mäkin join kaks kupillista, vissiin siks meni maha vähän sekasin. 2..3% siinä on alkoholia, eli se on fermented. Kirpeetä, kuin kirnupiimää. Sanalla sanoen pahaa.
Hevosmiehistä
Hevosmiehet samaistuvat voimakkaasti hevosiin. Ratsastaessa sitä huomaa joskus havahtuvansa ajatuksistaan miettien: olenko loppujenlopuksi enemmän mies vai hevonen. Joskus tuntuu kuin olisin puoliksi hevonen. Sanotaan että auringonlaskua kohti ratsastavat cowboyt tuntisivat itsensä kentaurin kaltaisiksi jumalhahmoiksi. Me hevosmiehet koemme itsemme pikemminkin luonnolliseksi osaksi hevosta.
Takapotkuja
Yöllä tosiaan hevosenmaito alko potkia. WC:n olosuhteita ei paljo kerinny arvostella eikä siinä ehtiny harmitella kylmää tuulta eikä alkavaa vesisadetta. Oli pysyttävä lujana. Kaikkea sitä joutuu hevonen kestämään.
Hevosten Mongolia
Hevostelua
Eilisillan kokemuksesta viisastuneena napattiin taas ratsut alle ja lähiympäristöä katsastelemaan. Nyt uskalsi jo kannustaa kävelystä trottingiin ja melko yhteistyökykysesti ne siihen lähtikin, hevosesta riippuen.
TSUH!
Sillä toisella ranskiksella hevonen kyllä eteni, mutta ei mitään vaikutusta kuinka kovaa, hiljaa, korkeelta tai matalalta sille huuteli että "tsuh, tsuh, TSUH!". Maurin hevonen oli mitä jääräpäisin, se halus aina pysähtyä ja niitten paikallisten piti sitä komentaa. Mun hevosella oli kova syömishinku, aina kun pysähyttiin niin ei ku turpa heinään ja heinää turpaan. Aika yhteistyökykynen se kummiskin oli kun anto sen syödä ja sit aina yhtäkkiä herätteli sen että tsuh kaveri, lähetääs taas. Sen toisen ranskiksen hevonen oli paras. Ehkä mun hevosen veli tai kaveri, koska mun hevonen niin helposti rohkaistu juoksemaan jos se toinen juoksi edellä.
Ja niitten paikallisten tsuhhia ne totteli kaikki viipymättä ja järkähtämättä, olisko sitten ollu joku kielimuuri siinä. Tulkoot tänne Suomeen hevosille sanoon että "meennan kiiltti heevonen eeten pain", hevoset vaan naurais.
Tammukkakoski
Pienen matalan puronkin yli kahlattiin hevosten selässä. Käytiin koskella, jossa kalastajat onki virvelillä joesta lohta, karppia, larppia, lahnaa, tahnaa, tammukkaa lammukkaa ja lummukkaa ja pirustako minä tiedän mitään kaloista. Jotain kalaa ne sieltä kumminkin kiskoivat. Joku ihme hippi polki siellä laaksossa ykspyöräisellä vastaan. Insinöörin näkönen kaveri, releet viimesen päälle.
Laukka
Laakson toisella puolella noustiin korkeelle mäenrinteelle. Jakit väisti hevosia, samoin vuohet ja lampaat. Vapaat hevoset ei meistä paljoa välittäny. Kokemuksen karttuessa huomattiin et laukkakin sujuu. Ja alamäkeen mieluummin kun ylämäkeen, ja sit tietysti kotiin päin mieluummin kun pois päin. Opas sano et sitä vähän pelotti antaa meidän vetää laukkaa hevosilla ku oltiin rookieita. Joskus mongolialaisia hevosia on kuulemma vaikea saada lopettamaan laukkaamista. Rauhoitimme miestä: ei huolta.
Eilisillan kokemuksesta viisastuneena napattiin taas ratsut alle ja lähiympäristöä katsastelemaan. Nyt uskalsi jo kannustaa kävelystä trottingiin ja melko yhteistyökykysesti ne siihen lähtikin, hevosesta riippuen.
TSUH!
Sillä toisella ranskiksella hevonen kyllä eteni, mutta ei mitään vaikutusta kuinka kovaa, hiljaa, korkeelta tai matalalta sille huuteli että "tsuh, tsuh, TSUH!". Maurin hevonen oli mitä jääräpäisin, se halus aina pysähtyä ja niitten paikallisten piti sitä komentaa. Mun hevosella oli kova syömishinku, aina kun pysähyttiin niin ei ku turpa heinään ja heinää turpaan. Aika yhteistyökykynen se kummiskin oli kun anto sen syödä ja sit aina yhtäkkiä herätteli sen että tsuh kaveri, lähetääs taas. Sen toisen ranskiksen hevonen oli paras. Ehkä mun hevosen veli tai kaveri, koska mun hevonen niin helposti rohkaistu juoksemaan jos se toinen juoksi edellä.
Ja niitten paikallisten tsuhhia ne totteli kaikki viipymättä ja järkähtämättä, olisko sitten ollu joku kielimuuri siinä. Tulkoot tänne Suomeen hevosille sanoon että "meennan kiiltti heevonen eeten pain", hevoset vaan naurais.
Tammukkakoski
Pienen matalan puronkin yli kahlattiin hevosten selässä. Käytiin koskella, jossa kalastajat onki virvelillä joesta lohta, karppia, larppia, lahnaa, tahnaa, tammukkaa lammukkaa ja lummukkaa ja pirustako minä tiedän mitään kaloista. Jotain kalaa ne sieltä kumminkin kiskoivat. Joku ihme hippi polki siellä laaksossa ykspyöräisellä vastaan. Insinöörin näkönen kaveri, releet viimesen päälle.
Laukka
Laakson toisella puolella noustiin korkeelle mäenrinteelle. Jakit väisti hevosia, samoin vuohet ja lampaat. Vapaat hevoset ei meistä paljoa välittäny. Kokemuksen karttuessa huomattiin et laukkakin sujuu. Ja alamäkeen mieluummin kun ylämäkeen, ja sit tietysti kotiin päin mieluummin kun pois päin. Opas sano et sitä vähän pelotti antaa meidän vetää laukkaa hevosilla ku oltiin rookieita. Joskus mongolialaisia hevosia on kuulemma vaikea saada lopettamaan laukkaamista. Rauhoitimme miestä: ei huolta.
Waterfall
Alas putoukselle
Alhaalla kanjonissa, putouksen alapuolelle muodostuneessa maljamaisessa kaivanteessa oli koko ajan about kolkytpäinen turistilauma joista kuumaverisimpiä kumiveneyrittäjät kuljetti lammen yli putouksen alle viilenemään. Katteltiin sitä touhua vierestä. Olen moisen jo kokenut, ja korkealta putoava vesi lähinnä sattuu. Lisäksi oli itelläkin vähän kurkkukipeäjapäätäkinsärkijahuonekinpitäissiivota... Joo ei vaan oli ihan mukava kattella kun toiset kasteli vaatteensa ja itellä pysyi kuivana.
Kaksi hauskaa
Huvittavia piirteitä oli kaks. Kaikilla piti olla pelastusliivit, mutta pienten kokoja ei ollu, joten perheen pienimmät otettiin kyytiin ilman liivejä. Kun putouksen kylmä vesi iskee suojattomaan parivuotiaaseen "vekaraan", sehän yrittää refleksinä taistella itsensä ulos veneestä huudon kera. Ja aina ne näytti yllättyvän yhtä paljon että kersa lähtee niin päättäväisesti yrittään ulos veneestä. Että melko helkkarin riskaabelia kun nää paikalliset ei juuri osaa uida itsekään.
Toinen piirre oli alas kiipeileminen. Alas kanjoniin vei useampia reittejä. Toiset helpompia, toiset jyrkempiä. Portaita tai tikkaita tms. ei ollut. Länkkärit käytti helpomipa reittejä, yhestä halkeamasta taas kiipes alas melko iso osa mongolialaisten jengistä. Se oli varsin jyrkkä, mutta kyllä sitä tultiin vähintään alas koko suvun voimin. Pikkuvauvoja ja lapsia kannettiin kuin säkkiä sivussa ja toisella kädellä tukea seinästä, kantajina suvun miehet. Jyrkässä kohdassa vauva ojennettiin varovaisesti ylämieheltä alamiehelle, samoin autettiin suvun naisia, "muoreja" ja lapsia.
Kolmaskin piirre oli, mutta sen olen unohtanut.
Alhaalla kanjonissa, putouksen alapuolelle muodostuneessa maljamaisessa kaivanteessa oli koko ajan about kolkytpäinen turistilauma joista kuumaverisimpiä kumiveneyrittäjät kuljetti lammen yli putouksen alle viilenemään. Katteltiin sitä touhua vierestä. Olen moisen jo kokenut, ja korkealta putoava vesi lähinnä sattuu. Lisäksi oli itelläkin vähän kurkkukipeäjapäätäkinsärkijahuonekinpitäissiivota... Joo ei vaan oli ihan mukava kattella kun toiset kasteli vaatteensa ja itellä pysyi kuivana.
Kaksi hauskaa
Huvittavia piirteitä oli kaks. Kaikilla piti olla pelastusliivit, mutta pienten kokoja ei ollu, joten perheen pienimmät otettiin kyytiin ilman liivejä. Kun putouksen kylmä vesi iskee suojattomaan parivuotiaaseen "vekaraan", sehän yrittää refleksinä taistella itsensä ulos veneestä huudon kera. Ja aina ne näytti yllättyvän yhtä paljon että kersa lähtee niin päättäväisesti yrittään ulos veneestä. Että melko helkkarin riskaabelia kun nää paikalliset ei juuri osaa uida itsekään.
Toinen piirre oli alas kiipeileminen. Alas kanjoniin vei useampia reittejä. Toiset helpompia, toiset jyrkempiä. Portaita tai tikkaita tms. ei ollut. Länkkärit käytti helpomipa reittejä, yhestä halkeamasta taas kiipes alas melko iso osa mongolialaisten jengistä. Se oli varsin jyrkkä, mutta kyllä sitä tultiin vähintään alas koko suvun voimin. Pikkuvauvoja ja lapsia kannettiin kuin säkkiä sivussa ja toisella kädellä tukea seinästä, kantajina suvun miehet. Jyrkässä kohdassa vauva ojennettiin varovaisesti ylämieheltä alamiehelle, samoin autettiin suvun naisia, "muoreja" ja lapsia.
Kolmaskin piirre oli, mutta sen olen unohtanut.
perjantai 6. elokuuta 2010
Waterfall camppiin taloksi
De Camp
Jurtan oviaukosta avautuu vihree näkymä vuorille. Etualalla kuljeksii toisinaan hevosilla ratsastelevia ihmisiä, lampaita, jakkeja, vapaina käyskenteleviä satuloimattomia mustangeja. Ja kännykät ei kuulu täällä laaksossa. Mikä rauha.
Vesiputous
Pienen kävelymatkan päässä kohisee vesiputous. Se putoaa alas jyrkkäseinäiseen kanjoniin joka pyyhkäsee tästä telttojen takaa 20m syvänä ja parisataa leveenä. Käytiin reunoilla kikkailemassa. Perinteiset leikkitönimiset reunalla, mutta vaan ihan säikäyttelymielessä. Kanjonin reunalta teltoille kävellessä astuin jakin "läjään".
Jakki, ei kun anteeks pässi
Just muuten olin noussu sängyltä nappaamaan kuvaa jurtan ohi lyllertävästä jakista niin oviaukkoon ilmestyi kiemurasarvinen pässi. Nappasin sitten kuvan siitä. Se tuli muitta mutkitta sisälle jurttaan ja marssi suoraan sen toisen ranskalaisen tyypin eväslaukulle. Häädettäessä kaatoi vesipullon ja papanoi mennessään. Kävi vielä uusintavierailulla ja oli kuin ei mitään olis tapahtunu.
I'm a poor lonesome cowboy
Kävästiin vielä ratsastamassa auringonlaskuun mongolialaisilla hevosilla. Ne on selvästi pienempiä kun hevoset mitä oon muualla nähny. Ei ny mitään eohippuksia mut pieniä kumminkin. Peruskontrollit oli kuten hevosilla yleensä, ja vauhtia lisättiin sanomalla "tsuh". Horset oli aika väsyneitä niin myöhään illalla. Enimmäkseen siis vain kävelivät, mutta pikkusen kevyttä juoksuakin ottivat. Olihan siinä jo kerrakseen ku ei koskaan oo tullu moista koettua, suorastaan magical feeling ohjastaa oikeaa hevosta ilman avustajaa.
Jurtan oviaukosta avautuu vihree näkymä vuorille. Etualalla kuljeksii toisinaan hevosilla ratsastelevia ihmisiä, lampaita, jakkeja, vapaina käyskenteleviä satuloimattomia mustangeja. Ja kännykät ei kuulu täällä laaksossa. Mikä rauha.
Vesiputous
Pienen kävelymatkan päässä kohisee vesiputous. Se putoaa alas jyrkkäseinäiseen kanjoniin joka pyyhkäsee tästä telttojen takaa 20m syvänä ja parisataa leveenä. Käytiin reunoilla kikkailemassa. Perinteiset leikkitönimiset reunalla, mutta vaan ihan säikäyttelymielessä. Kanjonin reunalta teltoille kävellessä astuin jakin "läjään".
Jakki, ei kun anteeks pässi
Just muuten olin noussu sängyltä nappaamaan kuvaa jurtan ohi lyllertävästä jakista niin oviaukkoon ilmestyi kiemurasarvinen pässi. Nappasin sitten kuvan siitä. Se tuli muitta mutkitta sisälle jurttaan ja marssi suoraan sen toisen ranskalaisen tyypin eväslaukulle. Häädettäessä kaatoi vesipullon ja papanoi mennessään. Kävi vielä uusintavierailulla ja oli kuin ei mitään olis tapahtunu.
I'm a poor lonesome cowboy
Kävästiin vielä ratsastamassa auringonlaskuun mongolialaisilla hevosilla. Ne on selvästi pienempiä kun hevoset mitä oon muualla nähny. Ei ny mitään eohippuksia mut pieniä kumminkin. Peruskontrollit oli kuten hevosilla yleensä, ja vauhtia lisättiin sanomalla "tsuh". Horset oli aika väsyneitä niin myöhään illalla. Enimmäkseen siis vain kävelivät, mutta pikkusen kevyttä juoksuakin ottivat. Olihan siinä jo kerrakseen ku ei koskaan oo tullu moista koettua, suorastaan magical feeling ohjastaa oikeaa hevosta ilman avustajaa.
To waterfall camp
Eipä aavistusta
Enpä herätessä aavistanut astuvani vielä tänään jakin paskaan.
Hospitality
Maurilla oli monta päivää kestäny akuutti kurkkukipu. Jo pelkkä nieleminen oli niin tukalaa että miehellä jäi syöminen käytännössä väliin kolmelta päivältä. Visiitti paikalliseen sairaalaan kustansi alle viis euroa: Antibioottikuuri, kurkkulääke ja melkonen läjä 400mg ibuja. Ja itse vastaanotosta ei ilmeisesti laskutettu ollenkaan kun lääkkeet oli niin kalliita. Lääkärit ja koko apteekkilaitos Suomessa saisitte ottaa nyt mallia Mongoliasta, olkaapa hyvä.
Erakoituminen vs. puut
Sen verran kerkes jo erakoitua tonne desert modeen et jo pelkkä ekojen vähien puitten näkeminen tuntu nyt turhan urbaanilta. Et mitä noikin täällä tekee. Pian niihinkin taas tottu ku ei niitä ollu kun joillakin korkeilla rinteillä. Ja alkohan ne maisemat taas kerran olla niin jylhiä että jopa ne puut alko sopia sinne.
Waterfall Camp
Tän päivän ajo oli vaan muutaman tunnin. Scenic driveä koko viikko mut silti ihan kiva tällänen lyhempi pätkä. Tultiin yhteen luonnonpuistoon, olisko ollu Khangai Nuruu, ns. waterfall campppiin.
Seurallisen ihmisen toive-WC
Leirin WC oli horrible. Sopii lähinnä seuralliselle ihmiselle joka nauttii siitä että kaikki on ihanasti rempallaan. Reikä maassa, laudat päällä, seinät ympärillä ja katto pään päällä. Ovia ei ollu, looshit oli vierekkäin s.e. jos ekassa on joku niin voit ohimennessä tai vaikka seinien raoista heittää rentoa läppää, ja yks etuseinä oli kaatunu tai viety pois että sieltä näki meidän teltoille. Ei siis pääse koti-ikävä tai klaustrofobia yllättämään keskenkaiken.
Seinien läpi pysty myös kätevästi tarkkailemaan selustaansa ja sivustaansa, niin ulkopuolelle kuin viereisiin loosheihin, ja yks seinä oli lysähtäny koko lailla kasaan. Bonuksena luontaisenkaltainen aromi ja kärpäset. Lienee turhahkoa mainita että kyseisen laitoksen käyttöaste oli valoisan aikaan matala, kun taas illan hämärtyessä sinne olis voinut myydä jo jonotusnumeroita.
Enpä herätessä aavistanut astuvani vielä tänään jakin paskaan.
Hospitality
Maurilla oli monta päivää kestäny akuutti kurkkukipu. Jo pelkkä nieleminen oli niin tukalaa että miehellä jäi syöminen käytännössä väliin kolmelta päivältä. Visiitti paikalliseen sairaalaan kustansi alle viis euroa: Antibioottikuuri, kurkkulääke ja melkonen läjä 400mg ibuja. Ja itse vastaanotosta ei ilmeisesti laskutettu ollenkaan kun lääkkeet oli niin kalliita. Lääkärit ja koko apteekkilaitos Suomessa saisitte ottaa nyt mallia Mongoliasta, olkaapa hyvä.
Erakoituminen vs. puut
Sen verran kerkes jo erakoitua tonne desert modeen et jo pelkkä ekojen vähien puitten näkeminen tuntu nyt turhan urbaanilta. Et mitä noikin täällä tekee. Pian niihinkin taas tottu ku ei niitä ollu kun joillakin korkeilla rinteillä. Ja alkohan ne maisemat taas kerran olla niin jylhiä että jopa ne puut alko sopia sinne.
Waterfall Camp
Tän päivän ajo oli vaan muutaman tunnin. Scenic driveä koko viikko mut silti ihan kiva tällänen lyhempi pätkä. Tultiin yhteen luonnonpuistoon, olisko ollu Khangai Nuruu, ns. waterfall campppiin.
Seurallisen ihmisen toive-WC
Leirin WC oli horrible. Sopii lähinnä seuralliselle ihmiselle joka nauttii siitä että kaikki on ihanasti rempallaan. Reikä maassa, laudat päällä, seinät ympärillä ja katto pään päällä. Ovia ei ollu, looshit oli vierekkäin s.e. jos ekassa on joku niin voit ohimennessä tai vaikka seinien raoista heittää rentoa läppää, ja yks etuseinä oli kaatunu tai viety pois että sieltä näki meidän teltoille. Ei siis pääse koti-ikävä tai klaustrofobia yllättämään keskenkaiken.
Seinien läpi pysty myös kätevästi tarkkailemaan selustaansa ja sivustaansa, niin ulkopuolelle kuin viereisiin loosheihin, ja yks seinä oli lysähtäny koko lailla kasaan. Bonuksena luontaisenkaltainen aromi ja kärpäset. Lienee turhahkoa mainita että kyseisen laitoksen käyttöaste oli valoisan aikaan matala, kun taas illan hämärtyessä sinne olis voinut myydä jo jonotusnumeroita.
torstai 5. elokuuta 2010
Autiomaa loppuu
Loputon laaxo
Autiomaa jatku vielä tunteja Övörkhangain puolelle. Aamupäivällä edessä aukeni valtava laakso. Ajan kuluksi kello päälle ja maamerkiksi muutama vuori toiselta puolelta. Tuli mäkiä ja alilaaksoja, multiroadia, pari lehmän raatoa, pääkalloja, loputtomiin hiekkaa ja paahtava kuumuus. Kun sit tultiin niille maamerkkivuorille, ajastin näytti about 55 minuuttia. Mielenkiinnolla odotin mitä toisella puolella näkyisi. Sieltähän näkyi lisää samaa. Mahtava jatkumo ja loputtomuus.
Suihku
Yöks johonkin suht isoon kylään. Eka suihku muutamaan päivään, jääkylmä mut plussan puolella. Lähti aika musta vesi jo kun päänsä kasteli.
Autiomaa jatku vielä tunteja Övörkhangain puolelle. Aamupäivällä edessä aukeni valtava laakso. Ajan kuluksi kello päälle ja maamerkiksi muutama vuori toiselta puolelta. Tuli mäkiä ja alilaaksoja, multiroadia, pari lehmän raatoa, pääkalloja, loputtomiin hiekkaa ja paahtava kuumuus. Kun sit tultiin niille maamerkkivuorille, ajastin näytti about 55 minuuttia. Mielenkiinnolla odotin mitä toisella puolella näkyisi. Sieltähän näkyi lisää samaa. Mahtava jatkumo ja loputtomuus.
Suihku
Yöks johonkin suht isoon kylään. Eka suihku muutamaan päivään, jääkylmä mut plussan puolella. Lähti aika musta vesi jo kun päänsä kasteli.
Ömnögobista Övörkhangaihin
Maantieteellistä nostalgiaa
Övörkhangai oli sanana ehkä pääsyy miks kiinnostuin Mongoliasta. En kuitenkaan uskonut pääseväni vierailemaan niin mystisen kuuloisessa paikassa, eli tarkempi sijainti jäi sitten selvittämättä.
Kuullessani yllättäin aamulla että saavutaan itseasiassa parin tunnin ajon jälkeen tuohon nimenomaiseen provinssiin, sydämeni löi pari lyöntiä nopeammin. On omalla tavallaan kutkuttavaa vierailla paikoissa joiden nimi joko naurattaa tai huolestuttaa. Tosin olin luullut Övörkhangaita kylän nimeksi, mutta jos se nyt olikin provinssi niin aina parempi. Kylät ja kaupungit ovat kuolettavan ikävystyttäviä.
Heinän arvoitus
No joo, se nimistä. Sieltä dyynipaikasta lähettiin laakson toiselta puolelta pienen vuoriston läpi pois. Maisema muuttuili niin pirusti lyhyitten ajanjaksojen sisällä että jos kertoisin kaiken, joku hitaampi vois miettiä: "ei hitsi". Jätetään siis taas niin paljon kertomatta. Yhessä välissä kyllä vähän ihmetytti miten siellä kasvo vihreetä korkeeta heinää kun siinä lätäköitten reunoille oli kertyny jotain valkosta jauhoa. Et jos se oli esim. suolaa niin miten siinä voi mikään kasvaa. Mauri oivalsi syyn välittömästi; se oli suolaheinää.
Tulivuoria?
Ilmeisesti myös vulkaanista toimintaa harrastetaan Gobissa. Muutamat pienet vuoret oli takuuvarmasti tulivuoria, ja muodoista, koosta ja väristä arvaisin et tuhannen viime vuoden aikana vasta ovat muodostuneet ja vieläkin pukkaavat röpöjä sisuksistaan. Oli yks pitkä alue hohkakiven näköstä tummaa maata. Siellä ehkä puolentoista kilsan päässä tasangolla huristeli gaselli menemään melkosta vauhtia.
Voi ku on eläimiä
Yhen matalan vuoriston läpi mentäessä mutkiteltiin pientä solaa pitkin kohti toista puolta. Yhtäkkiä ne olivat siinä: villivuohet! Loikkivat käsittämättömän jyrkillä seinillä kuin itsemurhalentäjät. Ja miten vaivattomasti. En ole nähnyt kovin montaa keijukaista, mutta voisin kuvitella että samanlaisella kepeydellä viilettävät. Kuin olisivat liitäneet pystysuoraa seinää pitkin ja jääneet seisomaan sinne kuin gekkoliskot kattoon. Pelkillä sorkilla, hullut. Viereisen jyrkänteen laella istuskeli korppikotka. Myös marmotteja oli riesanamme.
Övörkhangai oli sanana ehkä pääsyy miks kiinnostuin Mongoliasta. En kuitenkaan uskonut pääseväni vierailemaan niin mystisen kuuloisessa paikassa, eli tarkempi sijainti jäi sitten selvittämättä.
Kuullessani yllättäin aamulla että saavutaan itseasiassa parin tunnin ajon jälkeen tuohon nimenomaiseen provinssiin, sydämeni löi pari lyöntiä nopeammin. On omalla tavallaan kutkuttavaa vierailla paikoissa joiden nimi joko naurattaa tai huolestuttaa. Tosin olin luullut Övörkhangaita kylän nimeksi, mutta jos se nyt olikin provinssi niin aina parempi. Kylät ja kaupungit ovat kuolettavan ikävystyttäviä.
Heinän arvoitus
No joo, se nimistä. Sieltä dyynipaikasta lähettiin laakson toiselta puolelta pienen vuoriston läpi pois. Maisema muuttuili niin pirusti lyhyitten ajanjaksojen sisällä että jos kertoisin kaiken, joku hitaampi vois miettiä: "ei hitsi". Jätetään siis taas niin paljon kertomatta. Yhessä välissä kyllä vähän ihmetytti miten siellä kasvo vihreetä korkeeta heinää kun siinä lätäköitten reunoille oli kertyny jotain valkosta jauhoa. Et jos se oli esim. suolaa niin miten siinä voi mikään kasvaa. Mauri oivalsi syyn välittömästi; se oli suolaheinää.
Tulivuoria?
Ilmeisesti myös vulkaanista toimintaa harrastetaan Gobissa. Muutamat pienet vuoret oli takuuvarmasti tulivuoria, ja muodoista, koosta ja väristä arvaisin et tuhannen viime vuoden aikana vasta ovat muodostuneet ja vieläkin pukkaavat röpöjä sisuksistaan. Oli yks pitkä alue hohkakiven näköstä tummaa maata. Siellä ehkä puolentoista kilsan päässä tasangolla huristeli gaselli menemään melkosta vauhtia.
Voi ku on eläimiä
Yhen matalan vuoriston läpi mentäessä mutkiteltiin pientä solaa pitkin kohti toista puolta. Yhtäkkiä ne olivat siinä: villivuohet! Loikkivat käsittämättömän jyrkillä seinillä kuin itsemurhalentäjät. Ja miten vaivattomasti. En ole nähnyt kovin montaa keijukaista, mutta voisin kuvitella että samanlaisella kepeydellä viilettävät. Kuin olisivat liitäneet pystysuoraa seinää pitkin ja jääneet seisomaan sinne kuin gekkoliskot kattoon. Pelkillä sorkilla, hullut. Viereisen jyrkänteen laella istuskeli korppikotka. Myös marmotteja oli riesanamme.
keskiviikko 4. elokuuta 2010
Gobi life 2/2
Desert camp
Yöpaikka oli tähän astisista visuaalisesti vaikuttavin. Yllä syvän sininen taivas, alhaalla tasainen valtava tumman kivikon peittämä laakso, jonka keskellä muutaman kilometrin levyinen keltaisena hohtava pehmeiden hiekkadyynien jono, 150km pituudeltaan, ja etualalla vihreää nurmikkoa ja pensaita sekä läpi virtaava joki. Kummallakin sivulla horisonttia hallitsee musta teräväreunainen vuoristo.
Dyynit
Käytiin dyyneillä. Kyyti sinne kesti kameleilla puoli tuntia leiristä vaikka ne näytti olevan ihan leirin vieressä. Etäisyydet hämärtyy erämaissa. Dyyneillä hiekka oli tosi pehmeetä ja kiivettiin ylös. Paluumatkalla pensaikon läpi oppaat poimi sieltä ittelleen ja meille makeita marjoja. Meidän tulkki sano jälkikäteen että älkää syökö niitä.
Erämaan laiva
Kameli ei ole mikään erämaan laiva, sen kyydissä ei tule merisairaaksi. Kyyti on tasaista. Mutta ilman satulaa elikon selkäranka on kyllä todellinen pain in the ass. Alle viiden minuutin ratsastuksen jälkeen piti istuskella sivuttain ja vaihdella koko ajan asentoa että pystyi istumaan siellä.
Ennen tätä reissua en kuinnioittanut kamelia. Niitä on roudattu niin moneen ihme paikkaan johon ne ei kuulu että koko eläimestä on tullu vähän semmonen feikki. Tän reissun myötä oon oppinu kunnioittamaan kamelia. Kun eläimen näkee sen luontaisessa habitatissa, sen olemassaolo tuntuu oikeutetulta ja ihailtavalta. Iltapalaks oli riisin seassa kuivattua kamelin lihaa ja hiekkaa.
Yöpaikka oli tähän astisista visuaalisesti vaikuttavin. Yllä syvän sininen taivas, alhaalla tasainen valtava tumman kivikon peittämä laakso, jonka keskellä muutaman kilometrin levyinen keltaisena hohtava pehmeiden hiekkadyynien jono, 150km pituudeltaan, ja etualalla vihreää nurmikkoa ja pensaita sekä läpi virtaava joki. Kummallakin sivulla horisonttia hallitsee musta teräväreunainen vuoristo.
Dyynit
Käytiin dyyneillä. Kyyti sinne kesti kameleilla puoli tuntia leiristä vaikka ne näytti olevan ihan leirin vieressä. Etäisyydet hämärtyy erämaissa. Dyyneillä hiekka oli tosi pehmeetä ja kiivettiin ylös. Paluumatkalla pensaikon läpi oppaat poimi sieltä ittelleen ja meille makeita marjoja. Meidän tulkki sano jälkikäteen että älkää syökö niitä.
Erämaan laiva
Kameli ei ole mikään erämaan laiva, sen kyydissä ei tule merisairaaksi. Kyyti on tasaista. Mutta ilman satulaa elikon selkäranka on kyllä todellinen pain in the ass. Alle viiden minuutin ratsastuksen jälkeen piti istuskella sivuttain ja vaihdella koko ajan asentoa että pystyi istumaan siellä.
Ennen tätä reissua en kuinnioittanut kamelia. Niitä on roudattu niin moneen ihme paikkaan johon ne ei kuulu että koko eläimestä on tullu vähän semmonen feikki. Tän reissun myötä oon oppinu kunnioittamaan kamelia. Kun eläimen näkee sen luontaisessa habitatissa, sen olemassaolo tuntuu oikeutetulta ja ihailtavalta. Iltapalaks oli riisin seassa kuivattua kamelin lihaa ja hiekkaa.
Gobi life 1/2
Ice Valley
Kävästiin vuorilla tsekkaamas Ice Valleyta. Pirun kylmä paikka (+7C), ahdas rosoinen kanjoni siellä korkeella, mut jäätä siellä ei ollu, ne oli sulanu pari viikkoo sitten ku on ollu niin lämmin kesä. Muutama marmotti nähtiin, pieni hiirtä muistuttava elukka. Toikin oli jylhä ja hieno paikka, mut tyypillisesti noihin kartalle nimettyihin nähtävyyspaikkoihin tunkee aina vähintään muutama krääsämyyjä. Se tuo niihin vähän luotaantyötävän taustavireen.
Jurassic Park
En tiiä kuin korkeella oltiin, mut loivaa rinnettä alas autiomaahan ajellessa korvat meni useemman kerran lukkoon ja hillitön kuumuus palas taas. Pysähdyttiin iltapäivällä yhes paikas mistä jenkit ja neukut oli kaivaneet dinosaurusten luita aikanaan. Punasta hiekkaa, hienoja näkymiä, mut luut oli viety jo museoihin.
Kävästiin vuorilla tsekkaamas Ice Valleyta. Pirun kylmä paikka (+7C), ahdas rosoinen kanjoni siellä korkeella, mut jäätä siellä ei ollu, ne oli sulanu pari viikkoo sitten ku on ollu niin lämmin kesä. Muutama marmotti nähtiin, pieni hiirtä muistuttava elukka. Toikin oli jylhä ja hieno paikka, mut tyypillisesti noihin kartalle nimettyihin nähtävyyspaikkoihin tunkee aina vähintään muutama krääsämyyjä. Se tuo niihin vähän luotaantyötävän taustavireen.
Jurassic Park
En tiiä kuin korkeella oltiin, mut loivaa rinnettä alas autiomaahan ajellessa korvat meni useemman kerran lukkoon ja hillitön kuumuus palas taas. Pysähdyttiin iltapäivällä yhes paikas mistä jenkit ja neukut oli kaivaneet dinosaurusten luita aikanaan. Punasta hiekkaa, hienoja näkymiä, mut luut oli viety jo museoihin.
tiistai 3. elokuuta 2010
Gobi
Kuumaan Gobiin
Ajoa, ajoa, ajoa. Tultiin Ömnögobin provinssiin. Aluks oli viileetä mut pian piti olla jo ilman paitaa ku autossa tuli niin kuuma. Etelää kohden kasvillisuusvyöhyke muuttui karummaksi. Ekaks vihree matto alko harveta ja ruohotukot vähetä. Pian niitä oli enää siellä täällä ja hiljalleen maiseman valtas hiekka. Pysähdyttiin yksinäiselle kaivolle, jossa oli hajallinen betonikaukalo. Kävin käpsimässä vähän kauempana autolta, kun lähistöltä alko tulla muutama villihevonen suoraan kohti. Mitäs ne mua kohti tulee?
Eläimille vettä
Jaa jaa, kävi ilmi että kaivon vieressä oleva kaukalo oli juottopaikka ja nehän tiesi sen, viksut eläimet. Meidän tulkki nosti sangolla vettä kaivosta kaukaloon ja kuski tukki hiekalla kaukalon reikiä, ja hetken epäröityään hevoset uskalsi tulla meidän lähelle ja joivat kuin hevoset. Mongolialaisen uskomuksen mukaan tuottaa hyvää onnea tarjota eläimille vettä Gobissa. Tähän uskomukseen on käytännön realiteettien pohjalta helppo samaistua.
Sitkeitä ovat
Myös jossain korkeella viewpointilla pysähdyttiin. Tukahduttavan kuuma oli, hiekkavuoria, laaksoa ja erämaata silmänkantamattomiin, varmaan kymmenestä kahteenkytä kilsaan oli näkyvyys. Ja silti sielläkin kilometrien päässä näky muutaman jurtan ryhmä. Sitkeitä ovat.
Post-apocalypse
Kymmenen tuntia ajettiin tänään. Autoja tuli vastaan ihan kourallinen. Illaks jäätiin yhteen kolmestakymmenestä Mongolian isosta kylästä, yli 50 000 ihmistä bunkkaa täällä. Väkee koko maassa on 2,5 miljoonaa, miljoona asuu UB:ssa, sit on nää kylät, ja loput väestä asuu teltoissa ympäri mantuja. Jees, mutta siis vaikka täs kyläs oli aidatut tontit ja keskustassa joku tie asfaltoitu ja pieniä tiilirakennuksia, peltirakenteita, sähköjohtoja yms, niin silti ihmiset asu suurimmaksi osaksi täälläkin jurtissa. Korkeita taloja ei oo yhtäkään.
Tää kylä muistuttaa etäisesti fiilikseltään jotain villin lännen hylättyä kylää gold rushin ajoilta. Voimakas tuuli ulvoo nurkissa, ilma on paksun kellertävänä tuulen nostattamasta tomusta ja hiekasta muuttaen koko maiseman harmaan kellertäväksi. Aitojen välissä kuljeskelee huonokuntoisia koiria, tuulen mukana ilmassa lentelee roskia, taustalla tomun läpi erottuu vuoriston silhouetti ja tulosuuntaan aukenee tyhjä Gobi. Erittäin post-apocalyptic tunnelma, kuin ydinsodan jälkeisessä henkiinjääneiden leirissä.
Lamppu sammuu
Iltapalaks jälleen dumblingeja & lihaa. Päälle suolakurkkuja ja Tsingis Khan votkaa. Iltalauluksi kylän tuhannet koirat pitivät kymmeniä minuutteja kestävän kaukaisuuteen kaikuvan haukkumiskonsertin. Jurttaan tuli sähkö, mutta lamppuun ei ollut katkaisijaa. Sitä piti ruuvata auki sen verran että se sammui. Yöllä se sytty itsekseen, ja joku nousi sen sammuttamaan. Näin kävi vielä kaks kertaa, ja sit polttimo irrotettiin kokonaan.
Ajoa, ajoa, ajoa. Tultiin Ömnögobin provinssiin. Aluks oli viileetä mut pian piti olla jo ilman paitaa ku autossa tuli niin kuuma. Etelää kohden kasvillisuusvyöhyke muuttui karummaksi. Ekaks vihree matto alko harveta ja ruohotukot vähetä. Pian niitä oli enää siellä täällä ja hiljalleen maiseman valtas hiekka. Pysähdyttiin yksinäiselle kaivolle, jossa oli hajallinen betonikaukalo. Kävin käpsimässä vähän kauempana autolta, kun lähistöltä alko tulla muutama villihevonen suoraan kohti. Mitäs ne mua kohti tulee?
Eläimille vettä
Jaa jaa, kävi ilmi että kaivon vieressä oleva kaukalo oli juottopaikka ja nehän tiesi sen, viksut eläimet. Meidän tulkki nosti sangolla vettä kaivosta kaukaloon ja kuski tukki hiekalla kaukalon reikiä, ja hetken epäröityään hevoset uskalsi tulla meidän lähelle ja joivat kuin hevoset. Mongolialaisen uskomuksen mukaan tuottaa hyvää onnea tarjota eläimille vettä Gobissa. Tähän uskomukseen on käytännön realiteettien pohjalta helppo samaistua.
Sitkeitä ovat
Myös jossain korkeella viewpointilla pysähdyttiin. Tukahduttavan kuuma oli, hiekkavuoria, laaksoa ja erämaata silmänkantamattomiin, varmaan kymmenestä kahteenkytä kilsaan oli näkyvyys. Ja silti sielläkin kilometrien päässä näky muutaman jurtan ryhmä. Sitkeitä ovat.
Post-apocalypse
Kymmenen tuntia ajettiin tänään. Autoja tuli vastaan ihan kourallinen. Illaks jäätiin yhteen kolmestakymmenestä Mongolian isosta kylästä, yli 50 000 ihmistä bunkkaa täällä. Väkee koko maassa on 2,5 miljoonaa, miljoona asuu UB:ssa, sit on nää kylät, ja loput väestä asuu teltoissa ympäri mantuja. Jees, mutta siis vaikka täs kyläs oli aidatut tontit ja keskustassa joku tie asfaltoitu ja pieniä tiilirakennuksia, peltirakenteita, sähköjohtoja yms, niin silti ihmiset asu suurimmaksi osaksi täälläkin jurtissa. Korkeita taloja ei oo yhtäkään.
Tää kylä muistuttaa etäisesti fiilikseltään jotain villin lännen hylättyä kylää gold rushin ajoilta. Voimakas tuuli ulvoo nurkissa, ilma on paksun kellertävänä tuulen nostattamasta tomusta ja hiekasta muuttaen koko maiseman harmaan kellertäväksi. Aitojen välissä kuljeskelee huonokuntoisia koiria, tuulen mukana ilmassa lentelee roskia, taustalla tomun läpi erottuu vuoriston silhouetti ja tulosuuntaan aukenee tyhjä Gobi. Erittäin post-apocalyptic tunnelma, kuin ydinsodan jälkeisessä henkiinjääneiden leirissä.
Lamppu sammuu
Iltapalaks jälleen dumblingeja & lihaa. Päälle suolakurkkuja ja Tsingis Khan votkaa. Iltalauluksi kylän tuhannet koirat pitivät kymmeniä minuutteja kestävän kaukaisuuteen kaikuvan haukkumiskonsertin. Jurttaan tuli sähkö, mutta lamppuun ei ollut katkaisijaa. Sitä piti ruuvata auki sen verran että se sammui. Yöllä se sytty itsekseen, ja joku nousi sen sammuttamaan. Näin kävi vielä kaks kertaa, ja sit polttimo irrotettiin kokonaan.
maanantai 2. elokuuta 2010
UB:sta etelään osa 2/2
Vaakakalliot
Auringonlaskun aikoihin saavuttiin ovelille kivimuodostelmille. Kuin jättiläinen olis kasannu vaakatasossa päällekkäin kiviä ja kallioita. Ne oli punertavia jo itsessään ja auringonlasku toimi vielä katalysaattorina moiseen. Pysähdyttiin. Siellä oli keskellä vanhan buddhalaistemppelin rauniot kommunismin ajoilta, jolloin kaikki uskonnollinen toiminta piti harjoittaa loukoissa ja vaikeapääsyisissä piilopaikoissa ettei neukut särje paikkoja. Siellä oli tuoreita uhrilahjoja; värikkäitä huiveja, rahaa, rusinoita, karkkeja. Kiipeiltiin korkeilla kallioilla.
Guest house by teltta
Vähän matkan päässä kalliopaikasta vedetiin ekaan guest houseen. Siellä asusteli keskellä steppä perhe joka piti neljää jurttaa majoituskäytössä kulkijoille ja asu ite viidennessä. WC:nä kuoppa maassa, päällä pari lautaa ja ympärillä metrin korkunen U:n mallinen seinärakennelma ilman kattoa. Perheellä oli kaks hevosta, kolme kamelia ja koira, sekä kiinalainen motskari ja aurinkopaneeli jolla ne sai sähköä päivällä omaan telttaansa. Loput niitten eläimistä oli kuollu viime talvena, niinkun aika monilla muillakin Mongoliassa.
Viime talvi oli kova. Moni joutu muuttamaan kyliin, ja sellanen muutos on yleensä aika perseestä. Kodittomuutta, työttömyyttä, kylmää, kitumista, kuolemaa. Näillä guest housen porukoilla oli asiat aika hyvin, pystyivät jatkamaan nomadic elämäänsä omillaan. Ja mikä hienoa, he tekivät sen itse bisneksellään eivätkä tipeillä tai tukieuroilla tms. He olivat yhä riippumattomia ja itsenäisiä.
Pimeetä, kylmää & hiljaista
Muutaman kilsan reviirit näillä ihmisillä täällä näyttäis olevan. Kyliä ei oo ihan lähellä joten yön pimeys on varsin syvä. Tähdenlennot tuo mongolialaisten mukaan huonoa onnea ja jos niitä näkee pitäis syljeskellä. Jos uskoisin samoin, olisin joutunu syljeskelemään suupielet räässä.
Sen verran tuli kylmä auringon laskettua et nyt sai pistää päälle kaikki fleecet ja tuulenpitävät kamppeet. Iltapalaks vedettiin paikallista ruokaa joka koostuu tasan seuraavista kolmesta ingredientistä: nuudelia, riisiä, lihaa. Ei kasviksia. Tuulessa muutaman päivän kuivatettu liha toimii hyvin nälkää vastaan, sen vannon.
Yks asia mikä hämmästyttää on yön äänet. Niiden täydellinen puute siis. On vain silence of the lambs.
Auringonlaskun aikoihin saavuttiin ovelille kivimuodostelmille. Kuin jättiläinen olis kasannu vaakatasossa päällekkäin kiviä ja kallioita. Ne oli punertavia jo itsessään ja auringonlasku toimi vielä katalysaattorina moiseen. Pysähdyttiin. Siellä oli keskellä vanhan buddhalaistemppelin rauniot kommunismin ajoilta, jolloin kaikki uskonnollinen toiminta piti harjoittaa loukoissa ja vaikeapääsyisissä piilopaikoissa ettei neukut särje paikkoja. Siellä oli tuoreita uhrilahjoja; värikkäitä huiveja, rahaa, rusinoita, karkkeja. Kiipeiltiin korkeilla kallioilla.
Guest house by teltta
Vähän matkan päässä kalliopaikasta vedetiin ekaan guest houseen. Siellä asusteli keskellä steppä perhe joka piti neljää jurttaa majoituskäytössä kulkijoille ja asu ite viidennessä. WC:nä kuoppa maassa, päällä pari lautaa ja ympärillä metrin korkunen U:n mallinen seinärakennelma ilman kattoa. Perheellä oli kaks hevosta, kolme kamelia ja koira, sekä kiinalainen motskari ja aurinkopaneeli jolla ne sai sähköä päivällä omaan telttaansa. Loput niitten eläimistä oli kuollu viime talvena, niinkun aika monilla muillakin Mongoliassa.
Viime talvi oli kova. Moni joutu muuttamaan kyliin, ja sellanen muutos on yleensä aika perseestä. Kodittomuutta, työttömyyttä, kylmää, kitumista, kuolemaa. Näillä guest housen porukoilla oli asiat aika hyvin, pystyivät jatkamaan nomadic elämäänsä omillaan. Ja mikä hienoa, he tekivät sen itse bisneksellään eivätkä tipeillä tai tukieuroilla tms. He olivat yhä riippumattomia ja itsenäisiä.
Pimeetä, kylmää & hiljaista
Muutaman kilsan reviirit näillä ihmisillä täällä näyttäis olevan. Kyliä ei oo ihan lähellä joten yön pimeys on varsin syvä. Tähdenlennot tuo mongolialaisten mukaan huonoa onnea ja jos niitä näkee pitäis syljeskellä. Jos uskoisin samoin, olisin joutunu syljeskelemään suupielet räässä.
Sen verran tuli kylmä auringon laskettua et nyt sai pistää päälle kaikki fleecet ja tuulenpitävät kamppeet. Iltapalaks vedettiin paikallista ruokaa joka koostuu tasan seuraavista kolmesta ingredientistä: nuudelia, riisiä, lihaa. Ei kasviksia. Tuulessa muutaman päivän kuivatettu liha toimii hyvin nälkää vastaan, sen vannon.
Yks asia mikä hämmästyttää on yön äänet. Niiden täydellinen puute siis. On vain silence of the lambs.
UB:sta etelään osa 1/2
Steppe
Ne meidän tulevat matkakumppanit, ne pari eilistä tyyppiä tuli Kiinan suurlähetystöstä viisumit taskussa puolilta päivin. Päästiin siis lähteen sinne Gobin reissulle. Ne on ranskalaisia, Ranskan kansalaisia.
Heti kärkeen Ulan Batorista pitkästi ajoa Uaz-pakun keula kohti etelää. Neljän matkustajan lisäksi siis kuski, kokki ja kääntäjä. Etelän suuntaan ei ole public transporttia. Puitakaan ei ole, on vain loputon steppe. Tähän väliin kysymyksiä lukijoilta. Aha, ai että mikä on steppe, kysyy Marja-Terttu Raahesta. Sehän on tietenkin tää ruohikon peittämä puuton ja pensaaton mäkisenä aaltoileva lakeus.
Suola
Kokki kyseli iltapäivän lunch breakilla et olisko kellään suolaa. Ei ollu. Vedettiin auton vieressä porukalla maassa istuen lämmintä keittoa ja dumplingeja kuin ehtoollista. Oli ajettu jo kaks tuntia ilman että ketään tuli vastaan. Viereisellä mäellä ehkä kilometrin päässä vaikutti pieni villihevosten lauma. Piti ihan kävästä juosten autolta siellä mäen päällä kattomassa, ja kaikkialla kaukaisuudessa minne näki oli sitä samaa.
Rallikuskiksi pääsystä toiveita elätän
Koska päästiin alottaan vähän myöhässä tää päivä niin kuski polki kaasua vähän tavallista reilummin. Tie oli bumpy roadia, hiekkapohjasta, ei hyvää, ei huonoa. oikeestaan vois puhua "multi roadista", eli erämaan keskelle oli kulunu sarja röykkyisiä tiepohjia kun siitä oli ajettu kylliksi autoilla. Ne tiepohjat sitten mutkitteli toistensa yli ja vieritse ja kuski valitsi niistä silmämääräisesti ajettavimman ja paukutti menemään kuin Vatanen konsanaan. Muutamat äkkijarrutukset tuli ennen pahoja pomppuja mut muuten aika hyvä kuski pitäs sanoa, 30v ajanut näitä teitä, paikallinen.
Luonto-katsaus
Horisontissa vilisti hevosia, cowboyita, lampaita, joku kulkukoira, lehmiä, kameleita yms. Ja sit oli maakotkia. Maassahan niitten oli pakko istuskella ku ei siellä ole niille puita saatavilla. Mutta älkää ny niitä alkako heti sääliä senkin kettutytöt, ne on tottuneet siihen, se on niitten elämää ja kuuluu luontoon. Ne pärjää siellä kyllä.
Ne meidän tulevat matkakumppanit, ne pari eilistä tyyppiä tuli Kiinan suurlähetystöstä viisumit taskussa puolilta päivin. Päästiin siis lähteen sinne Gobin reissulle. Ne on ranskalaisia, Ranskan kansalaisia.
Heti kärkeen Ulan Batorista pitkästi ajoa Uaz-pakun keula kohti etelää. Neljän matkustajan lisäksi siis kuski, kokki ja kääntäjä. Etelän suuntaan ei ole public transporttia. Puitakaan ei ole, on vain loputon steppe. Tähän väliin kysymyksiä lukijoilta. Aha, ai että mikä on steppe, kysyy Marja-Terttu Raahesta. Sehän on tietenkin tää ruohikon peittämä puuton ja pensaaton mäkisenä aaltoileva lakeus.
Suola
Kokki kyseli iltapäivän lunch breakilla et olisko kellään suolaa. Ei ollu. Vedettiin auton vieressä porukalla maassa istuen lämmintä keittoa ja dumplingeja kuin ehtoollista. Oli ajettu jo kaks tuntia ilman että ketään tuli vastaan. Viereisellä mäellä ehkä kilometrin päässä vaikutti pieni villihevosten lauma. Piti ihan kävästä juosten autolta siellä mäen päällä kattomassa, ja kaikkialla kaukaisuudessa minne näki oli sitä samaa.
Rallikuskiksi pääsystä toiveita elätän
Koska päästiin alottaan vähän myöhässä tää päivä niin kuski polki kaasua vähän tavallista reilummin. Tie oli bumpy roadia, hiekkapohjasta, ei hyvää, ei huonoa. oikeestaan vois puhua "multi roadista", eli erämaan keskelle oli kulunu sarja röykkyisiä tiepohjia kun siitä oli ajettu kylliksi autoilla. Ne tiepohjat sitten mutkitteli toistensa yli ja vieritse ja kuski valitsi niistä silmämääräisesti ajettavimman ja paukutti menemään kuin Vatanen konsanaan. Muutamat äkkijarrutukset tuli ennen pahoja pomppuja mut muuten aika hyvä kuski pitäs sanoa, 30v ajanut näitä teitä, paikallinen.
Luonto-katsaus
Horisontissa vilisti hevosia, cowboyita, lampaita, joku kulkukoira, lehmiä, kameleita yms. Ja sit oli maakotkia. Maassahan niitten oli pakko istuskella ku ei siellä ole niille puita saatavilla. Mutta älkää ny niitä alkako heti sääliä senkin kettutytöt, ne on tottuneet siihen, se on niitten elämää ja kuuluu luontoon. Ne pärjää siellä kyllä.
sunnuntai 1. elokuuta 2010
Ulan Bator
Vaarallinen Ulan Bator???
Tama paiva meni Ulan Batorissa, Mongolian paakaupungissa. Urbaani paikka. Tullessa joku italialainen varoitteli moneen otteeseen et olkaa jatkat varovaisia. En tieda mita taalla pitais sitten olla. Katulapsia ja pikkunilkkia on paljon ja kerjalaisia ja vapaalla kuljeksivaa nuorisoa yms. mutta ei nyt mun mielesta mitaan uhkaavaa. Hostellin oven sisapuolella lukee et "Please don't go outside after midnight, it's not so safe". Missaan en oo semmosia teksteja nahny ja porukka ihmettelee taalla et onkohan taalla kenties vampyyreja vai mihin toi viittaa. En oo viela eksyny paikkaan missa ei keltasen vyon judoka uskaltais liikkua.
Suolatkaa ne
Yhessa autossa asken tossa kaupungilla oli ovela funktionaalinen yksityiskohta. Luodinreikia kyljessa. Uus idea mulle, kas kun ei oo tullut aiemmin vastaan. Hahaa, muuten tammosta tajunnanvirtaa tama entry niin kerrotaanpa taakin, vedin aamupalalla teeta, ja huhhuh, kohtasin mongolialaisen tavan: taalla laitetaan teehen maitoa ja suolaa. Kuppi oli pieni ja jano kova, mutta oli siina oma taistelemisensa saada nielemisrefleksi aikaan puolivalin jalkeen. Koittakaapa, ruokalusikallinen suolaa teekuppiin, hyvaa on.
Herra Tsing
Juu Ulan Batorin keskusaukiot yms. katottiin, Tsingis Khan on Main Man taalla. Valtava patsas ja se parlamenttitalo, suureellista, suureellista. Huvittavahkona tai jopa huolestuttavana piirteena taalla joka kuun 1. paiva on alkoholiton, eli kaupat ei saa myyda sita eika ravintolat jne. Joissain kylissa samoin kuulemma tiistait ja torstait. Kertoo king alcoholin voimasta ja toisaalta kulttuurin muutoksesta.
Bookkailua
Aamupaivalla saatiin bookattua kaheksan paivan keikka Gobiin. Iltapaivalla kosahti, kaks muuta peru ja meilla hinta pompsahti 160 USD per naama ylospain. Eei. Neuvoteltiin, keskusteltiin, staffin porukka teki toita ja yritettiin kaikki tuurikin, pari kertaa melkein tarppas mut aina oli joku ongelma toisilla eika ne pystyny liittyyn meidan reissuun. Sit keskiyolla tuli kaks tyyppia ja hahaa, ne oli meidan puolituttuja Ulan Udesta Etnic Hostellilta. Niilla on viela jotain ongelmia Kiinan viisumin kans, mut staffin mukaan ne on jarjestettavissa. Ja jos eivat ole, niin ovat kuitenkin. Hehheh.
Inconveniences
Yolla juttelin ihmisten kans taalla. Yhen teutonin reppua oli joku kaduntallaaja alkanu tonkia lennosta sen kavellessa. Ei ollu ehtiny lapparia vieda silta. Joku toinen oli pickpocketed kolme kertaa kolmen paivan aikana, eli kamat pollitty taskuista. Ja taksikuskien kans on ollu kuulemma saatoa hinnoista. Eli ei mitaan vaarallista mut tommosta pienta epamukavuutta ovat kohdanneet.
Loppureissusta 99 sanaa
Huomenna lahetaan kohti Gobia. Ostin fraasikirjan Deutch-Mongolian. Katotaan tuleeko kayttoa. Tan loppureissun aikana pitaiskin olla sit enaa vissiin kolme paikkaa jossa paasee nettiin ja reilu viikko jaljella. Loput entryt tulee sitten harvemmin.
Tama paiva meni Ulan Batorissa, Mongolian paakaupungissa. Urbaani paikka. Tullessa joku italialainen varoitteli moneen otteeseen et olkaa jatkat varovaisia. En tieda mita taalla pitais sitten olla. Katulapsia ja pikkunilkkia on paljon ja kerjalaisia ja vapaalla kuljeksivaa nuorisoa yms. mutta ei nyt mun mielesta mitaan uhkaavaa. Hostellin oven sisapuolella lukee et "Please don't go outside after midnight, it's not so safe". Missaan en oo semmosia teksteja nahny ja porukka ihmettelee taalla et onkohan taalla kenties vampyyreja vai mihin toi viittaa. En oo viela eksyny paikkaan missa ei keltasen vyon judoka uskaltais liikkua.
Suolatkaa ne
Yhessa autossa asken tossa kaupungilla oli ovela funktionaalinen yksityiskohta. Luodinreikia kyljessa. Uus idea mulle, kas kun ei oo tullut aiemmin vastaan. Hahaa, muuten tammosta tajunnanvirtaa tama entry niin kerrotaanpa taakin, vedin aamupalalla teeta, ja huhhuh, kohtasin mongolialaisen tavan: taalla laitetaan teehen maitoa ja suolaa. Kuppi oli pieni ja jano kova, mutta oli siina oma taistelemisensa saada nielemisrefleksi aikaan puolivalin jalkeen. Koittakaapa, ruokalusikallinen suolaa teekuppiin, hyvaa on.
Herra Tsing
Juu Ulan Batorin keskusaukiot yms. katottiin, Tsingis Khan on Main Man taalla. Valtava patsas ja se parlamenttitalo, suureellista, suureellista. Huvittavahkona tai jopa huolestuttavana piirteena taalla joka kuun 1. paiva on alkoholiton, eli kaupat ei saa myyda sita eika ravintolat jne. Joissain kylissa samoin kuulemma tiistait ja torstait. Kertoo king alcoholin voimasta ja toisaalta kulttuurin muutoksesta.
Bookkailua
Aamupaivalla saatiin bookattua kaheksan paivan keikka Gobiin. Iltapaivalla kosahti, kaks muuta peru ja meilla hinta pompsahti 160 USD per naama ylospain. Eei. Neuvoteltiin, keskusteltiin, staffin porukka teki toita ja yritettiin kaikki tuurikin, pari kertaa melkein tarppas mut aina oli joku ongelma toisilla eika ne pystyny liittyyn meidan reissuun. Sit keskiyolla tuli kaks tyyppia ja hahaa, ne oli meidan puolituttuja Ulan Udesta Etnic Hostellilta. Niilla on viela jotain ongelmia Kiinan viisumin kans, mut staffin mukaan ne on jarjestettavissa. Ja jos eivat ole, niin ovat kuitenkin. Hehheh.
Inconveniences
Yolla juttelin ihmisten kans taalla. Yhen teutonin reppua oli joku kaduntallaaja alkanu tonkia lennosta sen kavellessa. Ei ollu ehtiny lapparia vieda silta. Joku toinen oli pickpocketed kolme kertaa kolmen paivan aikana, eli kamat pollitty taskuista. Ja taksikuskien kans on ollu kuulemma saatoa hinnoista. Eli ei mitaan vaarallista mut tommosta pienta epamukavuutta ovat kohdanneet.
Loppureissusta 99 sanaa
Huomenna lahetaan kohti Gobia. Ostin fraasikirjan Deutch-Mongolian. Katotaan tuleeko kayttoa. Tan loppureissun aikana pitaiskin olla sit enaa vissiin kolme paikkaa jossa paasee nettiin ja reilu viikko jaljella. Loput entryt tulee sitten harvemmin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)