Eipä aavistusta
Enpä herätessä aavistanut astuvani vielä tänään jakin paskaan.
Hospitality
Maurilla oli monta päivää kestäny akuutti kurkkukipu. Jo pelkkä nieleminen oli niin tukalaa että miehellä jäi syöminen käytännössä väliin kolmelta päivältä. Visiitti paikalliseen sairaalaan kustansi alle viis euroa: Antibioottikuuri, kurkkulääke ja melkonen läjä 400mg ibuja. Ja itse vastaanotosta ei ilmeisesti laskutettu ollenkaan kun lääkkeet oli niin kalliita. Lääkärit ja koko apteekkilaitos Suomessa saisitte ottaa nyt mallia Mongoliasta, olkaapa hyvä.
Erakoituminen vs. puut
Sen verran kerkes jo erakoitua tonne desert modeen et jo pelkkä ekojen vähien puitten näkeminen tuntu nyt turhan urbaanilta. Et mitä noikin täällä tekee. Pian niihinkin taas tottu ku ei niitä ollu kun joillakin korkeilla rinteillä. Ja alkohan ne maisemat taas kerran olla niin jylhiä että jopa ne puut alko sopia sinne.
Waterfall Camp
Tän päivän ajo oli vaan muutaman tunnin. Scenic driveä koko viikko mut silti ihan kiva tällänen lyhempi pätkä. Tultiin yhteen luonnonpuistoon, olisko ollu Khangai Nuruu, ns. waterfall campppiin.
Seurallisen ihmisen toive-WC
Leirin WC oli horrible. Sopii lähinnä seuralliselle ihmiselle joka nauttii siitä että kaikki on ihanasti rempallaan. Reikä maassa, laudat päällä, seinät ympärillä ja katto pään päällä. Ovia ei ollu, looshit oli vierekkäin s.e. jos ekassa on joku niin voit ohimennessä tai vaikka seinien raoista heittää rentoa läppää, ja yks etuseinä oli kaatunu tai viety pois että sieltä näki meidän teltoille. Ei siis pääse koti-ikävä tai klaustrofobia yllättämään keskenkaiken.
Seinien läpi pysty myös kätevästi tarkkailemaan selustaansa ja sivustaansa, niin ulkopuolelle kuin viereisiin loosheihin, ja yks seinä oli lysähtäny koko lailla kasaan. Bonuksena luontaisenkaltainen aromi ja kärpäset. Lienee turhahkoa mainita että kyseisen laitoksen käyttöaste oli valoisan aikaan matala, kun taas illan hämärtyessä sinne olis voinut myydä jo jonotusnumeroita.
