Veks

Moskovaan ja pois
Pois päin lennellessä puistatti jännästi katella kartasta tuttuja nimiä. Oli se junakin ihan mukava, mutta en pistäny pahakseni ylittää Siperiaa tällä kertaa tuhannen kilometrin tuntinopeudella.

Moskovassa käteltiin reissun päätteeksi, Mauri lähti päiväks kaupungille ja sieltä bussilla kohti Liettuaa. Mä suuntasin transit-tiskille etuilemaan ja sitä kautta reissu oli paketissa.

Suomen kamaralla
Helsinki-Vantaan ei-Schengen puolella kuului ensimmäiseks pari rumalta punkerolta kuulostavaa tympääntynyttä teiniprinsessan ääntä; "Voi vittu, tarviiks meidän kävellä tää koko vitun rakennus päästä päähän? Ja noin vitun isot jonot passintarkastukseen!" En tiedä kumpiako tuli silloin enemmän ikävä, supermalleja vai huippumalleja.

The End
Siinä oli kaukoidän blogi (vai oliko toi nyt sitten lähi-itää vai pohjois-itää en tiiä), kiitokset lukijoille ja soromnoo!

T.
Hevonen

Ulan Batoriin

Kunnia
Päivä ajeltiin UB:hen. Seittemän tuntia. Maurilla oli alkanu kurkkukipu vihdoin hellittää, itellä meni aamuyöstä maha sekasin vissiin siitä hevosenmaidosta. Piti laukata erilaisis saniteettirakennuksis yhtämittaa ja veti aika heikoks loppumatkalle. Sinänsä en ihmettele enää ollenkaan mongolialaisten mainetta vieraanvaraisena kansana. Jos vieras on valmis juomaan sitä hevonpaskaa ja kärsimään parin päivän ripulit pelkästään osoittaakseen kunnioitusta isäntäväkeä kohtaan, lienee jo syytä kunnioittaa vierastakin.

Legends of Karakorum

Touristy
Karakorum oli eniten turismipaikka mitä mongoliassa nähtiin. Iso luostari kyllä oli jäljellä sitten Tsingis Khanin lähdön joo, mutta siellä kävellessä ei voinu mitään et alko leukoja repiä. Ehkä ajattelin asioita taas enemmänkin hevosen näkökulmasta, ja hevosillehan luostareissa harvoin on virikkeitä. Ehkä Karakorumia vois suositella tavaturisteille helppona kohteena, mutta hevosia älkää sinne viekö.

Legend of Three Moons
Toinen ranskalainen kertoi kolmen kuun legendan. Mongolian tuoreimpia legendoja, päivän vanha. Se tyyppi ikävöi kotimaahan jäänyttä tyttöystäväänsä ja vetäytyi toisinaan iltaisin teltan ulkopuolelle itsekseen tupakalle ja tuijottelemaan tähtiä ennen nukkumaanmenoaan. Eilisiltanakin se oli istuskellu Waterfall campissa myöhään teltan seinustaan nojaillen napit korvilla ja stereot päällä, vaikka oli täysin pilvistä ja pimeetä. Yhtäkkiä se havahtui ja näki edessään liikettä.

Siihen oli tullu kolme naisen hahmoa ja seisahtuneet kasvot poispäin meidän teltalta siihen viiden metrin päähän. Ne ei ilmiselvästikään olleet nähneet sitä tyyppiä koska sillä oli mustat vaatteet ja se oli istunu pitkään täysin liikkumatta. Luulivat kenties olevansa keskellä aukeaa. Ennen kun se ehti tehdä mitään, hahmojen alaosat paljastuivat rivissä ja alkoi kuulua yli musiikin kantautuvaa lorinaa. Sinä yönä ei näkynyt tähtiä, mutta pimeyden keskellä loisti ikäänkuin kolme kuuta. Näin sai alkunsa Legend of Three Moons.

Lisää hevosenmaitoa

Aamun hetkiä
Waterfall campista lähtiessä ajeltiin pitkään laakson pohjalla. Ohitettiin tien vieressä ilmeisesti excrementoimassa ollut nainen. Kuskia, tulkkia ja kokkia nauratti. Hyvä ettei autosta puhjennu rengas sen kohdalla vaan vasta muutama kilsa myöhemmin. Sai sekin silti jotain yksityisyyttä toimilleen. Flat tyren korjaustauon aikana vierestä ratsasti tien poikki hevosmies kaukaisuuteen. "Meikäläisiä", ajattelin.

Syvä lautanen
Pysähdyttiin johonkin majaan luonnonpuiston reunalla. Paljon ihmisiä istu piirissä, paikallisia ja turisteja. Meidät ohjattiin mukaan. Piirissä kiersi syvä lautanen, josta ryystettiin vuorotellen näemmä hevosenmaitoa. Jahas, joku mongolialainen tapa, miehuuskoe tms. tarpeetonta machoilua. Mikäpä ettei. Kyllä sitä yhen kulauksen kirnupiimää pystyy suomalainen vetämään koska tahansa.

Lautanen edessäni
Kuppi kiersi. Touhu sai vähän huolestuttavia piirteitä. Litkua piti vetää näköjään aika paljon. Itseasiassa koko lautasellinen. No persketti, tehään sitten ennätys tässäkin lajissa ettei tarvi kotona miettiä et miksen ees maistanu. Silti vähän arvelutti kun äijä lappas kauhalla sen koko lautasen piripintaan täyteen, about 0.33 litraa ja löi sen kouraani. Ahavoituneet nomadit käänsivät silmänsä minuun.

Psyyken voima
Hetken keskittyminen; mieli tyhjäksi, olen hevonen, olen hevonen. Kurkkutorven ei-tahdonalaiset lihakset väliaikaisesti kognitiivisen mielen hallintaan ja oksennusrefleksin tilalle konemainen nielemisliike. Ja ei kun lientä kurkkuun.

Kadonneet minuutit
En ole koskaan kokenut ruumiistapoistumisilmiötä. Sen jälkeisessä kehoonsa paluussa lienee kuitenkin jotain samaa kuin hevosenmaitokipon onnistuneen tyhjentämisen jälkeisessä tietoisuuden palautumisessa. Yhtäkkiä huomaa muutaman minuutin ajan ikäänkuin tarkkailleensa tapahtumia ulkopuolisena ja lautanen on tyhjä.

Liika on liikaa
Mutta mitäs kummaa? Horsemilkkiä olikin pöydän juurella kokonainen gallona, ja vaikka kaikki olivat jo juoneet, äijä vaan kauhoi lisää. Alkoi uusi kierros. Häh? Joo sitä on kuulemma juotava kolme täyttä kupillista osoittaakseen kunnioitusta isäntäväelle. No, kaikkeni yritin mutta hevonen minussa oli kovin väsynyt ja minun oli päästettävä se lepäämään. Oli luovutettava puolen lisälautasellisen jälkeen, kiitettävä paikallisia vieraanvaraisuudesta ja poistuttava pikaisesti ulkopuolelle kun vielä pystyi. Litrakin vielä, ja olisin muuttunut hevoseksi loppuiäkseni.

Hevonen

Ihmisen paras ystävä on ...hevonen
Sen verran mukavaa oli hevosratsastus että vielä illalla yritin käydä pienen pätkän heittämässä, mut hevoset oli jo niin väsyneitä et ne vaan käveli ja söi. Tultiin sit aika nopeesti pois, pääsivät karvaiset ystävämme lepäämään.

Hevosen maitoa
Matkan varrella opas pysähty tuttujen paikallisten jurttaan ja sai niiltä puolentoistalitran pullollisen hevosenmaitoa. Vedettiin se illalla viiteen mieheen, mäkin join kaks kupillista, vissiin siks meni maha vähän sekasin. 2..3% siinä on alkoholia, eli se on fermented. Kirpeetä, kuin kirnupiimää. Sanalla sanoen pahaa.

Hevosmiehistä
Hevosmiehet samaistuvat voimakkaasti hevosiin. Ratsastaessa sitä huomaa joskus havahtuvansa ajatuksistaan miettien: olenko loppujenlopuksi enemmän mies vai hevonen. Joskus tuntuu kuin olisin puoliksi hevonen. Sanotaan että auringonlaskua kohti ratsastavat cowboyt tuntisivat itsensä kentaurin kaltaisiksi jumalhahmoiksi. Me hevosmiehet koemme itsemme pikemminkin luonnolliseksi osaksi hevosta.

Takapotkuja
Yöllä tosiaan hevosenmaito alko potkia. WC:n olosuhteita ei paljo kerinny arvostella eikä siinä ehtiny harmitella kylmää tuulta eikä alkavaa vesisadetta. Oli pysyttävä lujana. Kaikkea sitä joutuu hevonen kestämään.

Hevosten Mongolia

Hevostelua
Eilisillan kokemuksesta viisastuneena napattiin taas ratsut alle ja lähiympäristöä katsastelemaan. Nyt uskalsi jo kannustaa kävelystä trottingiin ja melko yhteistyökykysesti ne siihen lähtikin, hevosesta riippuen.

TSUH!
Sillä toisella ranskiksella hevonen kyllä eteni, mutta ei mitään vaikutusta kuinka kovaa, hiljaa, korkeelta tai matalalta sille huuteli että "tsuh, tsuh, TSUH!". Maurin hevonen oli mitä jääräpäisin, se halus aina pysähtyä ja niitten paikallisten piti sitä komentaa. Mun hevosella oli kova syömishinku, aina kun pysähyttiin niin ei ku turpa heinään ja heinää turpaan. Aika yhteistyökykynen se kummiskin oli kun anto sen syödä ja sit aina yhtäkkiä herätteli sen että tsuh kaveri, lähetääs taas. Sen toisen ranskiksen hevonen oli paras. Ehkä mun hevosen veli tai kaveri, koska mun hevonen niin helposti rohkaistu juoksemaan jos se toinen juoksi edellä.

Ja niitten paikallisten tsuhhia ne totteli kaikki viipymättä ja järkähtämättä, olisko sitten ollu joku kielimuuri siinä. Tulkoot tänne Suomeen hevosille sanoon että "meennan kiiltti heevonen eeten pain", hevoset vaan naurais.

Tammukkakoski
Pienen matalan puronkin yli kahlattiin hevosten selässä. Käytiin koskella, jossa kalastajat onki virvelillä joesta lohta, karppia, larppia, lahnaa, tahnaa, tammukkaa lammukkaa ja lummukkaa ja pirustako minä tiedän mitään kaloista. Jotain kalaa ne sieltä kumminkin kiskoivat. Joku ihme hippi polki siellä laaksossa ykspyöräisellä vastaan. Insinöörin näkönen kaveri, releet viimesen päälle.

Laukka
Laakson toisella puolella noustiin korkeelle mäenrinteelle. Jakit väisti hevosia, samoin vuohet ja lampaat. Vapaat hevoset ei meistä paljoa välittäny. Kokemuksen karttuessa huomattiin et laukkakin sujuu. Ja alamäkeen mieluummin kun ylämäkeen, ja sit tietysti kotiin päin mieluummin kun pois päin. Opas sano et sitä vähän pelotti antaa meidän vetää laukkaa hevosilla ku oltiin rookieita. Joskus mongolialaisia hevosia on kuulemma vaikea saada lopettamaan laukkaamista. Rauhoitimme miestä: ei huolta.

Waterfall

Alas putoukselle
Alhaalla kanjonissa, putouksen alapuolelle muodostuneessa maljamaisessa kaivanteessa oli koko ajan about kolkytpäinen turistilauma joista kuumaverisimpiä kumiveneyrittäjät kuljetti lammen yli putouksen alle viilenemään. Katteltiin sitä touhua vierestä. Olen moisen jo kokenut, ja korkealta putoava vesi lähinnä sattuu. Lisäksi oli itelläkin vähän kurkkukipeäjapäätäkinsärkijahuonekinpitäissiivota... Joo ei vaan oli ihan mukava kattella kun toiset kasteli vaatteensa ja itellä pysyi kuivana.

Kaksi hauskaa
Huvittavia piirteitä oli kaks. Kaikilla piti olla pelastusliivit, mutta pienten kokoja ei ollu, joten perheen pienimmät otettiin kyytiin ilman liivejä. Kun putouksen kylmä vesi iskee suojattomaan parivuotiaaseen "vekaraan", sehän yrittää refleksinä taistella itsensä ulos veneestä huudon kera. Ja aina ne näytti yllättyvän yhtä paljon että kersa lähtee niin päättäväisesti yrittään ulos veneestä. Että melko helkkarin riskaabelia kun nää paikalliset ei juuri osaa uida itsekään.

Toinen piirre oli alas kiipeileminen. Alas kanjoniin vei useampia reittejä. Toiset helpompia, toiset jyrkempiä. Portaita tai tikkaita tms. ei ollut. Länkkärit käytti helpomipa reittejä, yhestä halkeamasta taas kiipes alas melko iso osa mongolialaisten jengistä. Se oli varsin jyrkkä, mutta kyllä sitä tultiin vähintään alas koko suvun voimin. Pikkuvauvoja ja lapsia kannettiin kuin säkkiä sivussa ja toisella kädellä tukea seinästä, kantajina suvun miehet. Jyrkässä kohdassa vauva ojennettiin varovaisesti ylämieheltä alamiehelle, samoin autettiin suvun naisia, "muoreja" ja lapsia.

Kolmaskin piirre oli, mutta sen olen unohtanut.

Waterfall camppiin taloksi

De Camp
Jurtan oviaukosta avautuu vihree näkymä vuorille. Etualalla kuljeksii toisinaan hevosilla ratsastelevia ihmisiä, lampaita, jakkeja, vapaina käyskenteleviä satuloimattomia mustangeja. Ja kännykät ei kuulu täällä laaksossa. Mikä rauha.

Vesiputous
Pienen kävelymatkan päässä kohisee vesiputous. Se putoaa alas jyrkkäseinäiseen kanjoniin joka pyyhkäsee tästä telttojen takaa 20m syvänä ja parisataa leveenä. Käytiin reunoilla kikkailemassa. Perinteiset leikkitönimiset reunalla, mutta vaan ihan säikäyttelymielessä. Kanjonin reunalta teltoille kävellessä astuin jakin "läjään".

Jakki, ei kun anteeks pässi
Just muuten olin noussu sängyltä nappaamaan kuvaa jurtan ohi lyllertävästä jakista niin oviaukkoon ilmestyi kiemurasarvinen pässi. Nappasin sitten kuvan siitä. Se tuli muitta mutkitta sisälle jurttaan ja marssi suoraan sen toisen ranskalaisen tyypin eväslaukulle. Häädettäessä kaatoi vesipullon ja papanoi mennessään. Kävi vielä uusintavierailulla ja oli kuin ei mitään olis tapahtunu.

I'm a poor lonesome cowboy
Kävästiin vielä ratsastamassa auringonlaskuun mongolialaisilla hevosilla. Ne on selvästi pienempiä kun hevoset mitä oon muualla nähny. Ei ny mitään eohippuksia mut pieniä kumminkin. Peruskontrollit oli kuten hevosilla yleensä, ja vauhtia lisättiin sanomalla "tsuh". Horset oli aika väsyneitä niin myöhään illalla. Enimmäkseen siis vain kävelivät, mutta pikkusen kevyttä juoksuakin ottivat. Olihan siinä jo kerrakseen ku ei koskaan oo tullu moista koettua, suorastaan magical feeling ohjastaa oikeaa hevosta ilman avustajaa.

To waterfall camp

Eipä aavistusta
Enpä herätessä aavistanut astuvani vielä tänään jakin paskaan.

Hospitality
Maurilla oli monta päivää kestäny akuutti kurkkukipu. Jo pelkkä nieleminen oli niin tukalaa että miehellä jäi syöminen käytännössä väliin kolmelta päivältä. Visiitti paikalliseen sairaalaan kustansi alle viis euroa: Antibioottikuuri, kurkkulääke ja melkonen läjä 400mg ibuja. Ja itse vastaanotosta ei ilmeisesti laskutettu ollenkaan kun lääkkeet oli niin kalliita. Lääkärit ja koko apteekkilaitos Suomessa saisitte ottaa nyt mallia Mongoliasta, olkaapa hyvä.

Erakoituminen vs. puut
Sen verran kerkes jo erakoitua tonne desert modeen et jo pelkkä ekojen vähien puitten näkeminen tuntu nyt turhan urbaanilta. Et mitä noikin täällä tekee. Pian niihinkin taas tottu ku ei niitä ollu kun joillakin korkeilla rinteillä. Ja alkohan ne maisemat taas kerran olla niin jylhiä että jopa ne puut alko sopia sinne.

Waterfall Camp
Tän päivän ajo oli vaan muutaman tunnin. Scenic driveä koko viikko mut silti ihan kiva tällänen lyhempi pätkä. Tultiin yhteen luonnonpuistoon, olisko ollu Khangai Nuruu, ns. waterfall campppiin.

Seurallisen ihmisen toive-WC
Leirin WC oli horrible. Sopii lähinnä seuralliselle ihmiselle joka nauttii siitä että kaikki on ihanasti rempallaan. Reikä maassa, laudat päällä, seinät ympärillä ja katto pään päällä. Ovia ei ollu, looshit oli vierekkäin s.e. jos ekassa on joku niin voit ohimennessä tai vaikka seinien raoista heittää rentoa läppää, ja yks etuseinä oli kaatunu tai viety pois että sieltä näki meidän teltoille. Ei siis pääse koti-ikävä tai klaustrofobia yllättämään keskenkaiken.

Seinien läpi pysty myös kätevästi tarkkailemaan selustaansa ja sivustaansa, niin ulkopuolelle kuin viereisiin loosheihin, ja yks seinä oli lysähtäny koko lailla kasaan. Bonuksena luontaisenkaltainen aromi ja kärpäset. Lienee turhahkoa mainita että kyseisen laitoksen käyttöaste oli valoisan aikaan matala, kun taas illan hämärtyessä sinne olis voinut myydä jo jonotusnumeroita.

Autiomaa loppuu

Loputon laaxo
Autiomaa jatku vielä tunteja Övörkhangain puolelle. Aamupäivällä edessä aukeni valtava laakso. Ajan kuluksi kello päälle ja maamerkiksi muutama vuori toiselta puolelta. Tuli mäkiä ja alilaaksoja, multiroadia, pari lehmän raatoa, pääkalloja, loputtomiin hiekkaa ja paahtava kuumuus. Kun sit tultiin niille maamerkkivuorille, ajastin näytti about 55 minuuttia. Mielenkiinnolla odotin mitä toisella puolella näkyisi. Sieltähän näkyi lisää samaa. Mahtava jatkumo ja loputtomuus.

Suihku
Yöks johonkin suht isoon kylään. Eka suihku muutamaan päivään, jääkylmä mut plussan puolella. Lähti aika musta vesi jo kun päänsä kasteli.

Ömnögobista Övörkhangaihin

Maantieteellistä nostalgiaa
Övörkhangai oli sanana ehkä pääsyy miks kiinnostuin Mongoliasta. En kuitenkaan uskonut pääseväni vierailemaan niin mystisen kuuloisessa paikassa, eli tarkempi sijainti jäi sitten selvittämättä.

Kuullessani yllättäin aamulla että saavutaan itseasiassa parin tunnin ajon jälkeen tuohon nimenomaiseen provinssiin, sydämeni löi pari lyöntiä nopeammin. On omalla tavallaan kutkuttavaa vierailla paikoissa joiden nimi joko naurattaa tai huolestuttaa. Tosin olin luullut Övörkhangaita kylän nimeksi, mutta jos se nyt olikin provinssi niin aina parempi. Kylät ja kaupungit ovat kuolettavan ikävystyttäviä.

Heinän arvoitus
No joo, se nimistä. Sieltä dyynipaikasta lähettiin laakson toiselta puolelta pienen vuoriston läpi pois. Maisema muuttuili niin pirusti lyhyitten ajanjaksojen sisällä että jos kertoisin kaiken, joku hitaampi vois miettiä: "ei hitsi". Jätetään siis taas niin paljon kertomatta. Yhessä välissä kyllä vähän ihmetytti miten siellä kasvo vihreetä korkeeta heinää kun siinä lätäköitten reunoille oli kertyny jotain valkosta jauhoa. Et jos se oli esim. suolaa niin miten siinä voi mikään kasvaa. Mauri oivalsi syyn välittömästi; se oli suolaheinää.

Tulivuoria?
Ilmeisesti myös vulkaanista toimintaa harrastetaan Gobissa. Muutamat pienet vuoret oli takuuvarmasti tulivuoria, ja muodoista, koosta ja väristä arvaisin et tuhannen viime vuoden aikana vasta ovat muodostuneet ja vieläkin pukkaavat röpöjä sisuksistaan. Oli yks pitkä alue hohkakiven näköstä tummaa maata. Siellä ehkä puolentoista kilsan päässä tasangolla huristeli gaselli menemään melkosta vauhtia.

Voi ku on eläimiä
Yhen matalan vuoriston läpi mentäessä mutkiteltiin pientä solaa pitkin kohti toista puolta. Yhtäkkiä ne olivat siinä: villivuohet! Loikkivat käsittämättömän jyrkillä seinillä kuin itsemurhalentäjät. Ja miten vaivattomasti. En ole nähnyt kovin montaa keijukaista, mutta voisin kuvitella että samanlaisella kepeydellä viilettävät. Kuin olisivat liitäneet pystysuoraa seinää pitkin ja jääneet seisomaan sinne kuin gekkoliskot kattoon. Pelkillä sorkilla, hullut. Viereisen jyrkänteen laella istuskeli korppikotka. Myös marmotteja oli riesanamme.

Gobi life 2/2

Desert camp
Yöpaikka oli tähän astisista visuaalisesti vaikuttavin. Yllä syvän sininen taivas, alhaalla tasainen valtava tumman kivikon peittämä laakso, jonka keskellä muutaman kilometrin levyinen keltaisena hohtava pehmeiden hiekkadyynien jono, 150km pituudeltaan, ja etualalla vihreää nurmikkoa ja pensaita sekä läpi virtaava joki. Kummallakin sivulla horisonttia hallitsee musta teräväreunainen vuoristo.

Dyynit
Käytiin dyyneillä. Kyyti sinne kesti kameleilla puoli tuntia leiristä vaikka ne näytti olevan ihan leirin vieressä. Etäisyydet hämärtyy erämaissa. Dyyneillä hiekka oli tosi pehmeetä ja kiivettiin ylös. Paluumatkalla pensaikon läpi oppaat poimi sieltä ittelleen ja meille makeita marjoja. Meidän tulkki sano jälkikäteen että älkää syökö niitä.

Erämaan laiva
Kameli ei ole mikään erämaan laiva, sen kyydissä ei tule merisairaaksi. Kyyti on tasaista. Mutta ilman satulaa elikon selkäranka on kyllä todellinen pain in the ass. Alle viiden minuutin ratsastuksen jälkeen piti istuskella sivuttain ja vaihdella koko ajan asentoa että pystyi istumaan siellä.

Ennen tätä reissua en kuinnioittanut kamelia. Niitä on roudattu niin moneen ihme paikkaan johon ne ei kuulu että koko eläimestä on tullu vähän semmonen feikki. Tän reissun myötä oon oppinu kunnioittamaan kamelia. Kun eläimen näkee sen luontaisessa habitatissa, sen olemassaolo tuntuu oikeutetulta ja ihailtavalta. Iltapalaks oli riisin seassa kuivattua kamelin lihaa ja hiekkaa.

Gobi life 1/2

Ice Valley
Kävästiin vuorilla tsekkaamas Ice Valleyta. Pirun kylmä paikka (+7C), ahdas rosoinen kanjoni siellä korkeella, mut jäätä siellä ei ollu, ne oli sulanu pari viikkoo sitten ku on ollu niin lämmin kesä. Muutama marmotti nähtiin, pieni hiirtä muistuttava elukka. Toikin oli jylhä ja hieno paikka, mut tyypillisesti noihin kartalle nimettyihin nähtävyyspaikkoihin tunkee aina vähintään muutama krääsämyyjä. Se tuo niihin vähän luotaantyötävän taustavireen.

Jurassic Park
En tiiä kuin korkeella oltiin, mut loivaa rinnettä alas autiomaahan ajellessa korvat meni useemman kerran lukkoon ja hillitön kuumuus palas taas. Pysähdyttiin iltapäivällä yhes paikas mistä jenkit ja neukut oli kaivaneet dinosaurusten luita aikanaan. Punasta hiekkaa, hienoja näkymiä, mut luut oli viety jo museoihin.

Gobi

Kuumaan Gobiin
Ajoa, ajoa, ajoa. Tultiin Ömnögobin provinssiin. Aluks oli viileetä mut pian piti olla jo ilman paitaa ku autossa tuli niin kuuma. Etelää kohden kasvillisuusvyöhyke muuttui karummaksi. Ekaks vihree matto alko harveta ja ruohotukot vähetä. Pian niitä oli enää siellä täällä ja hiljalleen maiseman valtas hiekka. Pysähdyttiin yksinäiselle kaivolle, jossa oli hajallinen betonikaukalo. Kävin käpsimässä vähän kauempana autolta, kun lähistöltä alko tulla muutama villihevonen suoraan kohti. Mitäs ne mua kohti tulee?

Eläimille vettä
Jaa jaa, kävi ilmi että kaivon vieressä oleva kaukalo oli juottopaikka ja nehän tiesi sen, viksut eläimet. Meidän tulkki nosti sangolla vettä kaivosta kaukaloon ja kuski tukki hiekalla kaukalon reikiä, ja hetken epäröityään hevoset uskalsi tulla meidän lähelle ja joivat kuin hevoset. Mongolialaisen uskomuksen mukaan tuottaa hyvää onnea tarjota eläimille vettä Gobissa. Tähän uskomukseen on käytännön realiteettien pohjalta helppo samaistua.

Sitkeitä ovat
Myös jossain korkeella viewpointilla pysähdyttiin. Tukahduttavan kuuma oli, hiekkavuoria, laaksoa ja erämaata silmänkantamattomiin, varmaan kymmenestä kahteenkytä kilsaan oli näkyvyys. Ja silti sielläkin kilometrien päässä näky muutaman jurtan ryhmä. Sitkeitä ovat.

Post-apocalypse
Kymmenen tuntia ajettiin tänään. Autoja tuli vastaan ihan kourallinen. Illaks jäätiin yhteen kolmestakymmenestä Mongolian isosta kylästä, yli 50 000 ihmistä bunkkaa täällä. Väkee koko maassa on 2,5 miljoonaa, miljoona asuu UB:ssa, sit on nää kylät, ja loput väestä asuu teltoissa ympäri mantuja. Jees, mutta siis vaikka täs kyläs oli aidatut tontit ja keskustassa joku tie asfaltoitu ja pieniä tiilirakennuksia, peltirakenteita, sähköjohtoja yms, niin silti ihmiset asu suurimmaksi osaksi täälläkin jurtissa. Korkeita taloja ei oo yhtäkään.

Tää kylä muistuttaa etäisesti fiilikseltään jotain villin lännen hylättyä kylää gold rushin ajoilta. Voimakas tuuli ulvoo nurkissa, ilma on paksun kellertävänä tuulen nostattamasta tomusta ja hiekasta muuttaen koko maiseman harmaan kellertäväksi. Aitojen välissä kuljeskelee huonokuntoisia koiria, tuulen mukana ilmassa lentelee roskia, taustalla tomun läpi erottuu vuoriston silhouetti ja tulosuuntaan aukenee tyhjä Gobi. Erittäin post-apocalyptic tunnelma, kuin ydinsodan jälkeisessä henkiinjääneiden leirissä.

Lamppu sammuu
Iltapalaks jälleen dumblingeja & lihaa. Päälle suolakurkkuja ja Tsingis Khan votkaa. Iltalauluksi kylän tuhannet koirat pitivät kymmeniä minuutteja kestävän kaukaisuuteen kaikuvan haukkumiskonsertin. Jurttaan tuli sähkö, mutta lamppuun ei ollut katkaisijaa. Sitä piti ruuvata auki sen verran että se sammui. Yöllä se sytty itsekseen, ja joku nousi sen sammuttamaan. Näin kävi vielä kaks kertaa, ja sit polttimo irrotettiin kokonaan.

UB:sta etelään osa 2/2

Vaakakalliot
Auringonlaskun aikoihin saavuttiin ovelille kivimuodostelmille. Kuin jättiläinen olis kasannu vaakatasossa päällekkäin kiviä ja kallioita. Ne oli punertavia jo itsessään ja auringonlasku toimi vielä katalysaattorina moiseen. Pysähdyttiin. Siellä oli keskellä vanhan buddhalaistemppelin rauniot kommunismin ajoilta, jolloin kaikki uskonnollinen toiminta piti harjoittaa loukoissa ja vaikeapääsyisissä piilopaikoissa ettei neukut särje paikkoja. Siellä oli tuoreita uhrilahjoja; värikkäitä huiveja, rahaa, rusinoita, karkkeja. Kiipeiltiin korkeilla kallioilla.

Guest house by teltta
Vähän matkan päässä kalliopaikasta vedetiin ekaan guest houseen. Siellä asusteli keskellä steppä perhe joka piti neljää jurttaa majoituskäytössä kulkijoille ja asu ite viidennessä. WC:nä kuoppa maassa, päällä pari lautaa ja ympärillä metrin korkunen U:n mallinen seinärakennelma ilman kattoa. Perheellä oli kaks hevosta, kolme kamelia ja koira, sekä kiinalainen motskari ja aurinkopaneeli jolla ne sai sähköä päivällä omaan telttaansa. Loput niitten eläimistä oli kuollu viime talvena, niinkun aika monilla muillakin Mongoliassa.

Viime talvi oli kova. Moni joutu muuttamaan kyliin, ja sellanen muutos on yleensä aika perseestä. Kodittomuutta, työttömyyttä, kylmää, kitumista, kuolemaa. Näillä guest housen porukoilla oli asiat aika hyvin, pystyivät jatkamaan nomadic elämäänsä omillaan. Ja mikä hienoa, he tekivät sen itse bisneksellään eivätkä tipeillä tai tukieuroilla tms. He olivat yhä riippumattomia ja itsenäisiä.

Pimeetä, kylmää & hiljaista
Muutaman kilsan reviirit näillä ihmisillä täällä näyttäis olevan. Kyliä ei oo ihan lähellä joten yön pimeys on varsin syvä. Tähdenlennot tuo mongolialaisten mukaan huonoa onnea ja jos niitä näkee pitäis syljeskellä. Jos uskoisin samoin, olisin joutunu syljeskelemään suupielet räässä.

Sen verran tuli kylmä auringon laskettua et nyt sai pistää päälle kaikki fleecet ja tuulenpitävät kamppeet. Iltapalaks vedettiin paikallista ruokaa joka koostuu tasan seuraavista kolmesta ingredientistä: nuudelia, riisiä, lihaa. Ei kasviksia. Tuulessa muutaman päivän kuivatettu liha toimii hyvin nälkää vastaan, sen vannon.

Yks asia mikä hämmästyttää on yön äänet. Niiden täydellinen puute siis. On vain silence of the lambs.

UB:sta etelään osa 1/2

Steppe
Ne meidän tulevat matkakumppanit, ne pari eilistä tyyppiä tuli Kiinan suurlähetystöstä viisumit taskussa puolilta päivin. Päästiin siis lähteen sinne Gobin reissulle. Ne on ranskalaisia, Ranskan kansalaisia.

Heti kärkeen Ulan Batorista pitkästi ajoa Uaz-pakun keula kohti etelää. Neljän matkustajan lisäksi siis kuski, kokki ja kääntäjä. Etelän suuntaan ei ole public transporttia. Puitakaan ei ole, on vain loputon steppe. Tähän väliin kysymyksiä lukijoilta. Aha, ai että mikä on steppe, kysyy Marja-Terttu Raahesta. Sehän on tietenkin tää ruohikon peittämä puuton ja pensaaton mäkisenä aaltoileva lakeus.

Suola
Kokki kyseli iltapäivän lunch breakilla et olisko kellään suolaa. Ei ollu. Vedettiin auton vieressä porukalla maassa istuen lämmintä keittoa ja dumplingeja kuin ehtoollista. Oli ajettu jo kaks tuntia ilman että ketään tuli vastaan. Viereisellä mäellä ehkä kilometrin päässä vaikutti pieni villihevosten lauma. Piti ihan kävästä juosten autolta siellä mäen päällä kattomassa, ja kaikkialla kaukaisuudessa minne näki oli sitä samaa.

Rallikuskiksi pääsystä toiveita elätän
Koska päästiin alottaan vähän myöhässä tää päivä niin kuski polki kaasua vähän tavallista reilummin. Tie oli bumpy roadia, hiekkapohjasta, ei hyvää, ei huonoa. oikeestaan vois puhua "multi roadista", eli erämaan keskelle oli kulunu sarja röykkyisiä tiepohjia kun siitä oli ajettu kylliksi autoilla. Ne tiepohjat sitten mutkitteli toistensa yli ja vieritse ja kuski valitsi niistä silmämääräisesti ajettavimman ja paukutti menemään kuin Vatanen konsanaan. Muutamat äkkijarrutukset tuli ennen pahoja pomppuja mut muuten aika hyvä kuski pitäs sanoa, 30v ajanut näitä teitä, paikallinen.

Luonto-katsaus
Horisontissa vilisti hevosia, cowboyita, lampaita, joku kulkukoira, lehmiä, kameleita yms. Ja sit oli maakotkia. Maassahan niitten oli pakko istuskella ku ei siellä ole niille puita saatavilla. Mutta älkää ny niitä alkako heti sääliä senkin kettutytöt, ne on tottuneet siihen, se on niitten elämää ja kuuluu luontoon. Ne pärjää siellä kyllä.

Ulan Bator

Vaarallinen Ulan Bator???
Tama paiva meni Ulan Batorissa, Mongolian paakaupungissa. Urbaani paikka. Tullessa joku italialainen varoitteli moneen otteeseen et olkaa jatkat varovaisia. En tieda mita taalla pitais sitten olla. Katulapsia ja pikkunilkkia on paljon ja kerjalaisia ja vapaalla kuljeksivaa nuorisoa yms. mutta ei nyt mun mielesta mitaan uhkaavaa. Hostellin oven sisapuolella lukee et "Please don't go outside after midnight, it's not so safe". Missaan en oo semmosia teksteja nahny ja porukka ihmettelee taalla et onkohan taalla kenties vampyyreja vai mihin toi viittaa. En oo viela eksyny paikkaan missa ei keltasen vyon judoka uskaltais liikkua.

Suolatkaa ne
Yhessa autossa asken tossa kaupungilla oli ovela funktionaalinen yksityiskohta. Luodinreikia kyljessa. Uus idea mulle, kas kun ei oo tullut aiemmin vastaan. Hahaa, muuten tammosta tajunnanvirtaa tama entry niin kerrotaanpa taakin, vedin aamupalalla teeta, ja huhhuh, kohtasin mongolialaisen tavan: taalla laitetaan teehen maitoa ja suolaa. Kuppi oli pieni ja jano kova, mutta oli siina oma taistelemisensa saada nielemisrefleksi aikaan puolivalin jalkeen. Koittakaapa, ruokalusikallinen suolaa teekuppiin, hyvaa on.

Herra Tsing
Juu Ulan Batorin keskusaukiot yms. katottiin, Tsingis Khan on Main Man taalla. Valtava patsas ja se parlamenttitalo, suureellista, suureellista. Huvittavahkona tai jopa huolestuttavana piirteena taalla joka kuun 1. paiva on alkoholiton, eli kaupat ei saa myyda sita eika ravintolat jne. Joissain kylissa samoin kuulemma tiistait ja torstait. Kertoo king alcoholin voimasta ja toisaalta kulttuurin muutoksesta.

Bookkailua
Aamupaivalla saatiin bookattua kaheksan paivan keikka Gobiin. Iltapaivalla kosahti, kaks muuta peru ja meilla hinta pompsahti 160 USD per naama ylospain. Eei. Neuvoteltiin, keskusteltiin, staffin porukka teki toita ja yritettiin kaikki tuurikin, pari kertaa melkein tarppas mut aina oli joku ongelma toisilla eika ne pystyny liittyyn meidan reissuun. Sit keskiyolla tuli kaks tyyppia ja hahaa, ne oli meidan puolituttuja Ulan Udesta Etnic Hostellilta. Niilla on viela jotain ongelmia Kiinan viisumin kans, mut staffin mukaan ne on jarjestettavissa. Ja jos eivat ole, niin ovat kuitenkin. Hehheh.

Inconveniences
Yolla juttelin ihmisten kans taalla. Yhen teutonin reppua oli joku kaduntallaaja alkanu tonkia lennosta sen kavellessa. Ei ollu ehtiny lapparia vieda silta. Joku toinen oli pickpocketed kolme kertaa kolmen paivan aikana, eli kamat pollitty taskuista. Ja taksikuskien kans on ollu kuulemma saatoa hinnoista. Eli ei mitaan vaarallista mut tommosta pienta epamukavuutta ovat kohdanneet.

Loppureissusta 99 sanaa
Huomenna lahetaan kohti Gobia. Ostin fraasikirjan Deutch-Mongolian. Katotaan tuleeko kayttoa. Tan loppureissun aikana pitaiskin olla sit enaa vissiin kolme paikkaa jossa paasee nettiin ja reilu viikko jaljella. Loput entryt tulee sitten harvemmin.

Venajalta Mongoliaan

Rossija in memorial
Aikanen lahto Buriat-kylasta keskustaan, bussiin, ja arrivederce Ulan Ude. Rajalle asti torkuttiin lahes unessa, ei muistikuvia. Taakse jai Venaja. Mieliin kohosi jo lahimuistoja edelliselta kahdelta viikolta; mahtipontisisten sotilashahmojen patsaista, Ulan Uden keskustoria vahtivasta valtavasta Leenin-sedan paasta, seka lukuisista ympari Venajaa pystytetyista epamuodostuneen kotkan muistomerkeista.

Hitaat kuin etanat
Rajanylitys kesti kaks ja puoli tuntia. Tiskeja ja lappuja ei ollu sinallaan paljon, se toiminta itsessaan vaan oli verkkaista. Sellaisella porukalla mika siella oli, prosessi pitaisi menna puolessa tunnissa lapi. Ja mina esimerkiksi olisin hoitanut homman parin patevan kaverin kanssa kymmenessa minuutissa.

Autosaunaa jalleen
Ajomatka kesti yhteensa 12,5 tuntia, lampotila bussin sisalla oli +34C, joten palella ei tarvinut tallakaan kertaa. Rajan pinnasta tunti pari oli aika mitaansanomatonta, joskin jylhenevaa. Mongolien jurttia eli hellarien telttoja muistuttavia valkosia asumuksia oli hammastyttavan paljon. Olin luullut ettei niissa enaan asu kukaan oikeasti vaan etta ne olisivat pelkka turistien houkutuskeino ja muisto, mutta ei, kylla niissa asutaan ja niita kayttaa valtavat maarat jengia taalla vielakin.

Vielako on villihevosia
Kaikenkaikkiaan paimentolaisuus nayttaa olevan taalla mita voimimmissaan. Aika-ajoin vaisteltiin tieta ylittavia lehmalaumoja, vuohiparvia, hevostokkia yms. Horisonttia kohti razasti cowboyita jotka kaitsivat sarvipaita koirineen. Villihevosten laumatkin olivat aika isoja. Mitahan kymmenia hevosia isoimmissa laumoissa vapaina kuljeskelivat ilman aitauksia laaksoissa ja rinteilla. Vihreita kerrassaan silmia ehken jopa kirvelevan upeita vuoria, makia, muodostelmia.

Aina kaikki tosi halvalla
Hintataso on Mongoliassa halpa. Ulan Batorissa eksyttiin Maurin kans ehka paikan kalleimpaan raflaan. Taustalla pianisti ja viulisti heitti kehiin musaa, ruoka sulaa paremmin semmosessa. Hyvin soittivat. Siina kympin verran euroissa tuli hintaa jattimaiselle pihville, etc.

Ulan Ude, leppoisa iltapaiva

Junalippuhuijaus - arvokas kokemus
Jeps, kommenttina viela tuoreeltaan tohon junavirastohommaan, junaliput siis jai tarpeettomiksi kun paatettiinkin menna busalla Mongoloidian puolelle eika sit enaa saatu rahaa takas junalippujen canceloinnilla. Tollanen kokemus kommunistisen neuvostojarjestelman virkakoneiston arkipaivasta on ihmiselle arvokas. Itseasiassa voinen kertoa arvon melko tarkasti; noin 150 euroa per naama. Aikaa kokemukseen kannattaa varata yhteensa kaksi tuntia, ja uskoakseni onnistuu lahes kaikilla Venajan rautatieasemilla, ainakin Uralin itapuolella. Tervetuloa elamysmatkailijat, viela ehtii.

Hostellilla kerrottiin ihmisille kokemuksista rautatieasemalla. Belgialaisia vieraita nauratti kuvaus vaarasta jonosta ja etuilusta. Olivat kokeneet saman ostaessaan itse junalippuja eilen, kaks tuntia niilla oli kulunu siihen etta ostivat paikallisjunan liput. Kai siina jo naurattaa. Hulluksihan siina tulee.

Ulan Ude Ethnic Hostel
Hostellin staffin porukka naytti olevan harmissaan huijauksesta. Se Ulan Uden hostelli oli siis Ethnic Hostel, varsin mukavan oloista sakkia, aitoja. Omassa kodissaan ilmeisesti majoittavat vieraat, keskella Buriat-heimon kylaa. Ne olivat taas sielta toisesta aaripaasta mita venalaisissa nakee, eli sydamellisia ja mukavia. Oltais annettu niille ne meidan liput ilmaiseksi kun niilla olis niitten hostellin omistajien mukaan saattanu viela sittenkin saada jonkun kymmenen erskaa Irkutskista mut ei ne niita kumminkaan sit ottaneet.

Iltapala oli mukava yllatys. Korealainen ryhma joka majottu ylakerrassa oli tehny ison annoksen korealaista ruokaa, ja ne tarjos jamat meille. Vedettiin Maurin ja niitten belgialaisten kans sormin riisia, meduusaa (veikkaisin), minikaloja, paistettuja valkosipulia ja jotain oranssia mommoa, kaarittiin niita vihreisiin levalauttoihin ja tehtiin omakustannesushia.

Iltatarinoita
Yolla vaihdettiin muitten vieraitten kanssa kokemuksia juttutuokiolla alakerran olohuoneessa. Monia ihmeellisia tarinoita, suoranaista draamaa ja tragiikkaa, toisaalta myos armeliaisuutta ja kunnioitusta pelkassa Trans-Siberian junassa. Huhhuh. Niita voin joskus kertoilla flash-backeina myohemmin jos muistan. Mutta taman paivan tarinoista kenties erikoisin oli belgialaisten paikallisbussikokemus. Niita vanibusseja oli siis kymmenia. Autot on numeroitu linjojen mukaan, ja kutakin linjaa ajaa useita saman numeroisia busseja tiuhaan. Taa on 700 000 asukkaan kyla taa Ulan Ude, eli siita referenssia. Belgit olivat siis istuneet bussiin numero 37. Se oli ajanut reitilta sivuun, kohti metsaa. Metsaan tultua kavi ilmi etta metsan keskelle oli ajanut valtava maara muitakin busseja, ja kuskit olivat pitamassa votkanjuontitaukoa. Ja jokaisen votkatauolla olevan bussin numero oli 37. Hassua.

Huijaus Ulan Udessa

Heraamo
Herasin junassa. Tays hassakka paalla. Maurikin naytti olevan hereilla. Kellon mukaan piti olla viela reilusti yli tunti Ulan Udeen. Mikas nyt on? Joku aikavyohyke taas ylitetty vai mika? Anyway, seurattiin muitten hiljaista esimerkkia ja pistettiin kamat kasaan vaikka nukutti ja jarki sanoi et nuku nyt viela. Pian selvis syy toimintaan. Attendantti haki kaytetyt petivaatteet hyvissa ajoin pois ennen paatepysakkia, eli no panic ja viela ehti levyttaa kovalla punkalla ilman patjaa lahes puoli tuntia.

Paikallisbussissa on myos tunnelmaa
Ulan udessa hyvasteltiin junatutut kaden heilautuksella. Kaytiin majotuskuviot hoitamassa kuntoon ja palattiin rautatieasemalle paikallisbussilla, eli pakettiautolla jossa kyyti maksaa 12 ruplaa, maksu kateisena kuskille jos se muistaa keta tuli sisaan. Kuskia lahinna istuva mieshenkilo keraa fyrkat muilta ja maksaa kuskille.

Kommunistinen tehokkuus
Rautatieasemalla kokeiltiin canceloida niita Ulan Udesta Ulan Batoriin olevia junalippuja. Et jos niista sais rahaa takas. Infopisteelle jonotusta 10 minsaa, opasti meidat kassajonoon. Siina meni puoli tuntia kun valtion rautateiden virkailijat, nama kommunistisen jarjestelman viimeiset jaanteet naputtelivat leimoja papereihin hitausennatyksia toisensa jalkeen tehtaillen. Koko ajan porukkaa etuili, niilla oli joku sanaton sopimus et ulkomaalaisia etuillaan ihan surutta. Mitas pystyi tekemaan, ei mitaan. Ne vaan tunki siihen vaikka sano mita. Yks nuori nainen tuli loppuvaiheella siihen niin aloin kommentoida sen ulkonakoa Maurille yksityiskohtaisesti suomeksi. Etuilkoot ulkomaalaisia, mutta kuunnelkoot sitten edes muminoita ulkonaostaan.

Mielivaltaa ja kusetusta
Juuh, jonotusta siis puoli tuntia ja kuultiin et info desk oli opastanu meidat vaaraan jonoon. Ylakertaan palvelucenteriin siis. Palvelucenterin vaella oli ruokatunti. Tunti odottelua. Tulivat tauolta, etuiltiin ensimmaiseksi jonossa. Lippujen cancelointi onnistui, mut rahoja ei sitten tullutkaan. No money, no ticket, it's canceled already. Ei voinu mitaan ilman kielitaitoa, virkailija kusetti ihan suoraan ja veti fyrkat selvasti itselleen. No, esitettiin tyhmaa ja viivytettiin jonoa kakskyt minuuttia kaskemalla sen selvitella lisaa ja lisaa sita hommaa vaikka naki etta homma oli jo selva. Jaettuna murheet pienenevat. Virkailijaa kylla selvasti raivostutti mutta kylla se hyvat rahat teki. Joutuipa sentaan ees vahan tekeen toita huijattujen rahojensa eteen. Kommari.

Irkutsk ja pois

Tiirikka
Huijarihostellilla herattiin. Mutka Mongolian konsulaattiin, viisumi kourassa takasin majotukselle. Huoneen ovi oli lukossa eika paasty kampan paa-avaimella sisalle. Kavin juttelemassa omistajan kans. Se levitteli kasiaan ja sano et soittakaa lukkoseppa. Hahhah ja hah. Sanoin etta en soita, ma naytin nyrkkia kohti ovea ja sanoin etta mun ehka pitaa poistaa ovesta lasi voimakeinoin. Sit se sano et ok, ok, han soittaa.

Ajattelin etta perkele, huijaa vaan pyykkien kans mutta ala yrita pollia meidan kamoja talla tavalla. No jaa, ei se ollu lopulta sen vika, ne saksalaisturistit oli jattaneet meidan kamppaan jaahyvaislapun ja laittaneet oven lukkoon mennessaan. Ja just siihen oveen ei ollu avainta. No ei se, avasin oven veitsella tiirikoimalla ja kavin rauhoittamassa omistajaa et homma kunnossa.

Hostellin diiva
Jatettiin alkuperaiselle hostellille reput paivaks, kun sen toinen, vaalee rento paivystajanainen sano eilen et voitte tuoda reput tanne sailytykseen et monet tekee niin. No, sit ku vietiin niin siella oli brunetti paivystajanainen, jotenkin stressaantunut vaikutelma jai siita. Ehka se vaan ei tykanny meidan naamoista. Se osoitti taas rivien valista kuten alusta asti et se ei juuri valittany nahda meita.

Muut palelkoot, mina en
Paiva oli kylma kuin neuvostoihmisen kiirastulessa, ja mulla ja Maurilla oli paalla vain shortsit ja t-paidat. Muilla oli kaupungilla tuulipukua ja paksuja takkeja, mut ma sanoin et mieluummin talleen kun hairitteen sita rillipaata. Mehan ei tarkalleen ottaen oltu enaa niitten asiakkaita niille niin mika syy silla olis ollu meita enaa auttaa vaikka sen kollega olis meille apua luvannukin. Ja onhan hostellin pitamisessa varmaan omat stressinsa, joista emme tieda mitaan. No hard feelings siis.

Iltapaivalla haettiin vaan reput sielta, se odotutti meita oven takana jonkun minuutin ovipuhelimen soiton jalkeen, no se sille suotakoon jos se siita iloa repi. Haettiin kamat ja lahettiin. Olin ilonen etta se sai meista viimein rauhan. En halua olla kenellekaan taakaksi, murheeksi, vaivaksi.

Junaan
Irkutsk jai illalla taakse, me istuttiin Ulan Udeen menevassa paikallisjunassa, oltiin downgreidattu itsemme III-luokkaan oikeitten ihmisten keskelle. Aluks harmittelin pikkusen et meidan alueella oli vaan "vanhuksia" ja "lapsia", ja muualla oli "nuoria". Et sosialisoi siina sit ku ei "vanhat" osaa meidan kielia eika me niiden.

Communikaatiota
Pelastava enkeli muodostui Stephen Kingista. Nostin punkalleni komean 800-sivuisen opuksen, made by kunkku. Eikos heti naapurilooshin ihmiset alkaneet kommentoida sita. Kyselivat minulta et mika on dome. Et mita tarkottaa Under The Dome. Enhan ma sita osannu selittaa eika se mitenkaan oleellista ollukaan mut ma menin sitten piirtamaan niille siita kuvan. Heti kun menin niitten keskelle, ne alkoi pommittaa kysymystulvalla. Pian Mauri liittyi mukaan conversationiin, ja heitettiin lappaa paa-asiassa englanniksi ja osin venajaksi ja saksaksi. Siina kului ilta ja pitkalle yohon leppoisasti toisten taustoja ja mietteita ruotien. Kulttuurien ja kansallisuuksien kulminaatiopisteessa paistatellen.

Across realtime

Hienosaatoa
Ja nyt ollaan reaaliajassa. Nettikuppilassa Irkutskissa. Viisumiasiat on selvana, mut matkalippuja saadetaan. Koitetaan canceloida juna Mongoliaan ja menna sinne bussilla. Varasinkin jo bussiliput Ulan Udesta Ulan Batoriin, ja Mauri hommailee majotuksia yms. Junaliput oli aika tyyriit, ja iso kasittelymaksu maksettiin hotellille. Silti jos saadaan noi cancelointihommat kuntoon niin paastaan Mongoliaan nopeemmin, aikasemmin ja halvemmalla kuin junalla. Bussilippu on naurattavat 45 euroa ja kesto yhteensa 10...12h esitietojen mukaan. Ja juna viettais pelkastaan rajalla kuulemma kahesta kuuteen tuntiin. Mieti sita helteessa ja suljetussa vaunussa.

Viela Irkutsk
Tassa tama paiva ollaan Irkutskissa ja illalla lahtee juna Ulan Udeen. Sita ei saatu vaihdettua bussiks ku oli jo taytta. Kaikkee sita oppii ku kuljeskelee. Suomessa bussia ei tuu edes ajateltua vaihtoehtona.

Irkutskissa kuin kuka tahansa meista

Uus hostelli
Saatiin uus majotus. Baikalerilta meidan kans lahti sinne saksalainen pariskunta, etittiin se yhessa. Paarakennus oli vanha puinen murju, arvottiin pihalla et mikakohan naista ovista olis semmonen jonka takana joku ehka asuis. Kolisteltiin niita jonkin aikaa ja jostain niista tuli venalainen mummu joka puhu saksaa. Se anto avaimet kouraan ja opasti viereiseen neuvostotyyppisesti suunniteltuun kerrostaloon, jossa yks huoneisto toimi hostellina. Siella oli ennestaan pari vanhaa laukkuvenalaista omassa huoneessaan. Pikkunen mut riittava. Koko ymparistoa vois kuvata yhella sanalla, Sovjet.

Ratikka sightseeing
Lahistolla vedettiin 140 ruplan lounas kellarikuppilassa, joka toi mieleen Aki Kaurismaen leffat. Paalle excursio ratikalla ympari Irkutskia, 12 ruplaa per naama. Naki paikallista elamaa, ihmisia. Asemakaava nayttais puuttuvan tyyten. Taloja on sikinsokin, designien ja tyylien sekamelska on kakofoninen. On murjuja, perustaloja, purkutaloja, uusia, vanhoja, ikivanhoja, pienia, isoja, tyylikkaita, graffitiseinaisia, kaikkea.

Kokkaukset
Illalla sakemannit kokkas meille kaikille aterian, syotiin, puheltiin, tiskattiin, as usual. Tahteet annettiin niille parille vanhalle aijalle. Mietittiin et miten ilmaistaan niille et nama on niille. Et pitaisko esim. laulaa etta paljon onneeaa vaan tms. No hoidettiin se sit ihan puhumalla. Tama hostelli oli pikkusen huijarihostelli. Pyykkays makso vain 150 ruplaa per 4kg, ja ne luvattiin tuoda kuivamaan huoneeseen. Todellisuudessa ne piti itse hakea markina illalla, eika niita ollut kuin kasteltu. Poly ei ollu lahteny mihinkaan.

Matkustusasiakirjoja & toimistoja

Mongolian Visa
Taas uus boiling hot day. Heti ekaks Mongolian konsulaattiin ja Maurille viisumia hommaamaan. Monet pelotteli et ei onnistu ja ihme varottelua ja muuta. Rasittavaa tommonne dis-informaation levittaminen. Mukaan tartti valokuvan ja passin, ja paikanpaalla taytetty hakemus kehiin. About 100 euroa sisaan ja 24h kasittelyaikaa odotteleen. Huomenna konsulaatti on kiinni eli ylihuomenna takas. Ostettiin junaliput ton viisumiaikataulun mukaan ylihuomiselle Irkutskista Ulan Udeen ja sielta Ulan Batoriin ekat mitka sai, eli pari paivaa Ulan Udessa tulee.

Bookkauksia
Koitettiin saada iltapaivaks huomiselle day trippia Baikalin etelarannalle mut paikat oli taynna. Silta pohjalta hyva etta paastiin kaymaan siella saarella paivan varoajalla. Se oli varmasti hienompi paikka kun toi pelkka ranta.

Opastettu kierros by local
Iltapaivalla se eilinen venajatar joka opasti meidat Baikalerille piti meille kaupunkikierroksen. Esitteli Irkutskin nahtavyyksia, rakennuksia, alueita. Se puhui ranskaa ja kiinaa eika ollu koskaan opiskellu englantia, mutta puhu paremmin kuin Tommi Makinen ja Mika Hakkinen yhteensa, ja enemman kuin Kimi Raikkonen. Friendlyja nama ovat kylla jotkut.

Kaupunkikierroksella kaytiin yhes ortodoksikirkos jossa oli actionia meneillaan. Alttariseinan takaa tuli salaovesta vakava pappi joka heilutteli savuavaa mirhamikulhoa ketjun paassa sinne tanne. Mulkoili ymparilleen vakavana, kaveleskeli edestakaisin ja resitoi mennessaan. Tuppas tahattomasti naurattamaan se vakavistelu ja rapin esiaste. Muutama ihminen oli muitakin, tekivat ristinmerkkeja ja naisilla huivit paassa. Se meidan opaskin joutu laittaan huivin paahan sielta varahuivien joukosta. Olisin itekin pistany bandanahuivini mut se oli niin likanen etten viittiny.

Pois lahtiessa Mauri kommentoi: "Piti lahtee pois kun se pappi alko lahestya mua niin uhkaavasti. Yritti varmaan tulla siunaamaan."

Vaihto
Baikalerilla kavi ilmi et huomiseks meidan pitais lahtee pois ku paikat oli tayttyny varauksista ja me ei muistettu varata majotusta sielta. Lupasivat jarkata huomiseks jonkun toisen luukun.

Baikalilta Irkutskiin

Numeroita
Paluumatka Olkhonilta Irkutskiin oli taas taytta helletta +33C ilmastoimattomassa taydessa minibussissa. Aamupala vedettiin kasilta, automatka kesti seitteman ja puoli tuntia ja sit iltapala Irkutskissa. Valilla pari kulausta vetta, alle 2dl kaikkineen. Perilla oli taas kauhea jano. Siina menee noin puoli tuntia kun kroppa palautuu tommosesta jos saa juoda vetta heti peraan ja makoilla siina.

Niksi
Ja vinkkina edelleen etta jata private car kotiin jos meet Olkhonille. Ei silla tee siella mitaan ellet halua soittaa iltabilemusaa autoradiosta tai nayttaa rikkaalta, ja jalkimmaisessa tapauksessa valkkaa tallista alle joku sielta lahempaa miljoonan erden hintaluokan karryista ku on kyseessa sentan Venaja. Ja jos on sen verta hynkkya paalla niin tuu suosista silla kopterilla tai veneella. Turha jonottaa siella lauttarannassa ku bookatut vanikyydit pyyhkii ohi vasemmalta ja oikeelta.

Apua tursteille
Paluukyyti jatti meidat Irkutskissa johonkin satunnaiselle torille. Uppo-outo paikka. Kysyttiin samalla kyytilla tulleilta ihmisilta puhuisko joku englantia. Kaks dievushkaa ilmoitti osaavansa vahan. Toinen niista opasti meidat lopulta hostellille asti. On se kylla kans.

Baikaler - king of hostels
Tultiin taas Baikaler hostellille. Se on kylla hyva luukku. Suosittelen kaikille Irkutskiin matkaajille. Siis silla hintaa mita oltiin siina ekas Hotel Russissa, oltais asuttu viikko hostellissa. Baikalerilla tapas travellereita ja sai alyttoman hyvia kaytannon neuvoja seka niilta etta paikan managereilta. Helkkari, yli 30v piti elaa etta tajus tammosen. Hostellit on seka rennompia, mukavampia etta sosiaalisempia kuin hotellit, lisaksi ne on halvempia ja ne toimii tehokkaina reaaliaikaisen ja tuoreen infon jakelupisteina. Siperiako tamankin opetti?

Travellerit
Ykskin irlantilainen lakimieheydesta irtisanoutunu kaveri oli ollu 9kk reissun paalla. Mietti aaneen et kaheksaan kuukauteen oltiin ekat suomalaiset keta se naki. Oli tulossa Borneo-Kiina-akselilta ja mietti jo seuraavaa reissua. Se oli huomannu samat asiat venalaisista naisista kuin me. Joku vois sanoa etta sen kommentit korrelois sen kanssa miten pitkaan se on ollu reissussa mut kun me tehtiin ne samat huomiot ekana reissupaivana. Ja mita sita vaantaa makuasioista, kay kattomassa ja tee omat huomios jos kiinnostaa.

Katopas, mutta travellereistahan mun piti itseasiassa puhua. No, sanotaan sit viela loppuun et ykskin italiaano veti taalla solo travelia muutamia viikkoja kohti Kiinaa ja sielta lautalla Japaniin jne. Ja mika siina oli mielenkiintosta oli sen sosiaalinen dynamiikka matkustamistavan suhteen. Matkusti tyttoystavansa ja muutaman muun kanssa loyhassa kombinaatiossa s.e. nakivat toisiaan aina eri puolilla maailmaa ja muutaman patkan aina solona taas eri reitteja. En oo sellaseen tormanny ennen kaytannossa, vaikka oon aihetta miettiny itsekseni kiintoisana.

Baikal by quadbike

Monkijat
Vuokrattiin Maurin kans monkijat koko paivaksi. Ehka 50...60km tuli ajeltua. Aamuks piti tulla english opastus yms. mut tulikin vain venalainen kaveri joka toi monkijat ja allekirjotettavaks laput taynna kyrillisia kirjaimia. Se naytti viittoen ja venajaa puhuen miten kamat toimii, piti sit tulla Siperiaan asti oppimaan miten manual vaihtesto toimii motskareissa. Siis siperia on opettanu jo niin paljon etta tuskin koskaan pystyn opettaan siperiaa takas yhta paljon vastapalvelukseks. Mita jaankaan velkaa.

Izvinitje, pazalsta
Briefing oli varsin huvittava tilaisuus. Se kysyi et ymmarretaanko me tota allekirjotettavaa paperia. Sanottiin et ei. Nie problem, ystavallinen tyyppi kun oli, han selitti meille sisallon juurta jaksain kymmenessa minuutissa. Ainut vaan ettei ymmarretty sanaakaan. Valilla sanoin et me ei oikeasti tajuta mitaan. Se toisti viimesimman lauseen, ja kysy et ok? Sanottiin vaan et "da". Jatkoi loppuun asti meidan nyokutellessa tietavaisesti mukana, ja sit vaan allekirjotettiin ne paprut, siihen lyotiin leima ja annettiin passit vakuudeksi miehen haltuun paivaksi ja lahettiin ite ajeleen.

Hazardi
Mauri otti kyparan saadakseen maksimaalisen suojan paahan kohdistuvien iskujen riskia vastaan, ja hyva niin, oli melko lahella ettei tullu crash-testia heti kattelyssa. Sen monkija naet malfunctioned heti alussa. Jossain kohtaa huomasin vaan ajavani yksikseni. Missas Mauri on? Kissako sen vei? Odottelin. Olin ajellu kylan kujille eika puhelimet ollu paalla. Kattelin, ajelin takas pain. Ei nay miesta. Kujilta ulos takas paatielle. Siella, tienposkessa ja mopo paskana ja vieres joku auto ja ihmisia.

Siina oli onni onnettomuudessa. Maurin monkijasta oli lentany rengas kovassa vauhdissa ja se rupes puoltaan oikeelle, vastaan tuli auto, ja matka vei kohti keulakohtaamista. Auto kerkes alta pois ja monkkari veti ojaan vasta sen jalkeen. Ei tullu ihmisvaurioita, auton jengi autto Mauria nostaan vehiclen tielle ja siina odottelivat. Hain kylilta apuja kasimerkeilla neuvotellen. Opastin korjauspalvelun tapahtumapaikalle. Korjaus paikanpaalla tienposkessa ja jatkamaan.

Tuntumaa
Aamupaiva ajeltiin kylan lahistolla rannikkoaluetta, komeeta maisemaa, hyvaa tieta, testailtiin paljonko mopoista irtoaa vauhtia. Mulla ei ollu kyparaa mutta se johtuu siita et oli niin kuuma ja ma hikoilen herkasti. Vauhti valilla kiihty liikaakin, pari kertaa huomas olevansa ihan matkustaja slaidissa ikavasti just ojan reunalla. Pikkusen pirullinen tunne tajuta liian myohaan ajaneensa ittensa tilanteeseen jota ei hallitse kokonaan. Mut asioilla on taipumus jarjestya, ja on ihmisia jotka jopa etsii adrenaliinia.

Metsakeikka
Iltapaiva vedettiin about neljan tunnin keikka saaren yli kuusimetsien poikki vaativaa reittia hirveessa helteessa. Jyrkkaa, monttuista, korkeeta, nakyvyys parhaimmillaan useita kilometreja. Kuin valtavia kallioisia dyyneja tai sulavamuotoisia tuntureita. Polku mutkitteli keskella. En ottanu vetta mukaan ollenkaan testimielessa. Reitin varrella oli pieni lampi ja pyorailijoita yms. uimassa siella, mekin kaytiin. Jotkut local ihmisista naytti meille kartasta missa ollaan, olin jo ajat sitten pudonnu kartalta. Kun nakivat mista kohtaa oltiin noustu ylos mettaan nauroivat. Siihen kohtaan oli merkattu joku ruksi, vissiin etta ei tasta et on niin paha kohta. Olisivat tarjonneet viela hedelmiakin mut kieltaydyttiin kohteliaasti. Ei hyvaa janoakaan kannata hedelmilla tuhota.

Toisella puolen saarta vesi oli kylmaa ja aallokko kuin meressa. Muutamia hardcore-autoilijoitakin oli tullu paikalle. Ihme kylla. Yhta pienimmista autoista autettiin menomatkalla tyontamalla ku ei olis paasty muuten ohi eika se ylos. Mies ajoi, nainen kavi kuumana vieres. Tulomatkallakin ne oli juuttunu johonkin mut ei ehditty enaa jaada auttamaan ku meilla alko olla tunti jaljella palautusaikaan. Ittepa olivat sinne lahteneet, hullut.

Kampille paastya jano oli kauhea. Aika suorilta sai menolipun nukkumatin metsastysmaille kun paasi sankyyn.

Baikal by night

Baikal parantaa
Nyt tiedan tan paikan missa ollaan. Saari on Olchon, kyla on Khuzir. Kymmenien kilsojen mittainen saari ja tama on sen paakyla. Talla saarella on Siperian shamanismin keskus, ei mikaan turistikeskus eika mitaan siihen liittyvaa aktiviteettia vaan paikka jossa Siperian todellinen shamanismi konkretisoitui aikanaan.

Kukaties taalla on viela vahan ektoplasmaa ja karmaa yms. jaljella niilta ajoilta. Sanokoot fyysikot, muusikot ja kyynikot mita tahansa, eikohan anneta tosiasioiden puhua puolestaan. Maurilla nimittain oli eilen ilkea niskakipu, mutta suorastaan kivistavan kylman aamu-uinnin jalkeen kipu oli mennytta. Kiitokset muinaiselle noituudelle, sanon mina.

Baikal by bike
Kaahailtiin pyorilla lahituntureilla. Tunti pari ylos rinnetta ja vartissa takas. Vauhdin huumaa. Piti vaistella jotain ihme murmeleita tai miksihan niita sanois, ovat jotain valilta squirrel, mongoose, orava, preeriakoira tms, kovaa menevat ja ilkeita monttuja kaivavat tiehen. Siihen kun tosauttaa taydesta vauhdista niin se on moro.

International
Aamupalan sopiminen oli helppo homma. Hostellin omistaja tiesi pari sanaa englantia. Niinpa se sanoi breakfast, excursio ja levitteli kasiaan. Sanoin etta breakfast, piirsin hiekkaan 9:30, ja excursio ja taas hiekkaan 10:30. Se oli silla sovittu.

Tas hostellis oli muutama korealaisia teollisuuspamppuja. Kunnon viskibasso, niitten firman omistaja oli tehny hommia Outokummun vaen kans, totesi et suomalaiset on kovia viinamaen miehia. Sit oli Pravdan toimittajiakin, eli kai taa on sitten ihan kaypa travellereillekin.

Votkaa & bileita
Illalla hostellin sisapihalla alko hostellin "vanhojen" vieraitten pystyyn pistamat yksityiset iltabileet. Autostereoista aivan karmean kovalla moykkaa, 80-luvun tyylista venalaispoppia. Liityttiin Maurin kans seuraan. Tarjosivat meille isot tequilapaukut kattelyssa ja paalle sitruunaa. Onneks ne "nuoretkin" tuli kylilta jonkin ajan paasta, se "vanhojen" kanninen bailaaminen oli aika groteskia katottavaa.

Venalaiset oli kaikkineen varsin mukavaa seuraa, siella kaikilla oli niin muukaavaa. Venajallahan juodaan votkaa. Ja kun venalaisten kanssa juodaan niin se menee ykkosella. Semmosta se on.

Valihuomautus

Harashoo
Moro Moro ihmiset. Huomenna tullenee pitkasta aikaa iisimpi paiva. Sillon olis hyvat mahkut ehtia blogaan lisaa. Nyt vaan pikasesti paivitystietoja secondary asioihin. Eli tama ainut lause venajaa minka ehdin oppia ennen matkaa, tama "njet grabski...", juu eihan siita menny ykskaan sana oikein. Eli oikeasti jos haluaa sanoa etta en ymmarra venajaa niin se olis foneettisesti kutakuinkin etta "ja nie gavari baruski". Hahhah, onneks en ehtiny testata tota kellekaan. Olisivat luulleet et puhun pelkkaa hebreeta.

Kalja
Ja sit toinen tama "kava", kai sellanenkin sana voi olla mutta se kotikaljan tyylinen juoma mita vedettiin junassa ei ollu sita vaan "kvassia". No, nyt on faktatkin kunnossa niin jatketaan huomenna puhtaalta poydalta.

...jatkoa edelliseen

Hostell
Tama hostelli on oikeastaan kesamokki. Tai mokkisisapihapiiri. Erittain kodikas ja maalaismainen seka tunnelma, omistajat, ymparisto, kyla, ihmiset. Taman kylan ja alueen tunnelma muutenkin on kuin afrikkalainen kyla taynna lankkareita, jotka ei tarkkaan ottaen ole lankkareita. Taalla on tosi paljon venalaisia, mutta erona esim. Thaimaan tai Hainanin venalaisturisteihin nama ovat varmaan eri heimoa. Sen verta rento tunnema taalla.

Maailman syvin makeanveden uima-allas
Tuota tuota, vaikka lampotila Baikal jarvessa oli +14, oli kontrasti helteseen niin kova etta taas kerran paa meinas jaatya kun kroolas. Niin, tulihan siellakin montussa sit siis kastauduttua. Suomalaiset pystyy.

Ja illasta pyorittiin kylilla, maisemia vois kylla kuvailla jalleen kerran ihan sivutolkulla, tassa on tilaa vain todeta etta enpa olis ikina yhdistany mitaan tallaista sanaan Venaja.

"Nuoret"
Hostellilla oli palates muutaman "nuoren" ryhma. Yks jatka ja viis dievushkaa. Baikallisia, eli osa Moskovasta ja osa muualta. Opiskelevat kuulema 3v englishia, ja kielitaito on lahes samalla tasolla kuin virkamiesruotsi Joensuussa, mutta kylla niitten kans lappaa pystyy heittaan. Frendlia porukkaa namakin.

Sisamaan matkailua

Aaumupala venalaisittain
Hotellilla oikeestaan ainoa hyvin hoidettu homma oli aamupala. Maukkaan nakoista kaurapuuroa voisilmalla, leipaa, teeta, vetta, hedelmaa yms. huolellisesti katettuna. Saali etta aikataulu oli vahan kiireinen. Mauri ehti vetaa pari lusikallista puuroa, mulla taas oli eilen ja tanaan jalleen kerran turistivatsaa, eli join vain 5 kulausta teeta. Sit ulos ja tilattu vani haki meidat. Lue alapuolelta mihin.

Kuskina psykopaatti???
Meidan busa poimi keskustasta itsensa tayteen jengia. Sit vaan arrivederce Irkutsk ja maaseudulle. Kuski ajoi reippaasti. Lahes melkein kuin jarjen valo silmistaan olis viimeinkin sammunut. Ykskin ohitus oli hassu. Meidan auton kuski vaisti vasemmalle eli vastaantulijoiden kaistalle ja oikealta kaistalta pyyhkas maasturi ohi, ja sit palattiin takas omalle kaistalle kun vastaan tuli auto. Menihan se toisaalta tolleenkin. Me ei ajettu yhtaan kolaria, mut yks niista vaneista joita lahti samaan aikaan Irkutskista kun me... Ne oli yhes kohtaa tien sivussa keula rutussa. Voi heita piruparkoja, mietin, onneksi ei kopsahtanu meille, olis tullu niin pitka odottelu tien varteen ja kenties jotain hittia kroppaan ku ei niissa ollu turvavyota niissa autoissa.

Preerian cowboyt
Maisemat parani pitkin matkaa. Olin siina uskossa etta nahdaan vain tasasta suomalaiskansallista kuusimetsaa mutta ei. Korkeuserot kasvo lahes vuoristomaiseksi kumpuiluksi, puuttomilla tasangoilla ratsasti cowboyita ratsuillaan kaitsien nimensa mukaan lehmia, of course. Oli myos rosoisempaa vuoristomuodostelmaa. Jotensakin kuin Texasin preerian ja Namibian Naukluftin sekoitus, mutta vihrea. Outo ja hieno.

Jarvelle
No mihin sitten oltiin menossa? Baikalille tietenkin, se on kuulemma jokaisen venalaisen unelmakohde. Kaikki haluavat sinne. Sen kuulin matkatovereiltamme. Baikal-jarven alkaessa tulla nakyviin aloin ymmartaa miksi. Muutaman kerran paasi suusta tahaton ohoh kun ylitettiin viimesia "tuntureita". Upea nakyma alhaalla. Jotain totaalisen erilaista kuin mikaan mita olin ajatellut etukateen. Sininen kirkas vesi, pinnassa sumua, jylhia jyrkkia vuoria ymparillaan, keskella saari. Sinne oli suunta.

Etuoikeus lauttarannassa
Saarelle liikennoi pari pienta lauttaa. Pieni ja pienempi. Pienta ei nakynyt, ja pienempikin oli kaukana vasta tulossa ja autojen jono meidan edella kymmenien autojen mittainen ja paljon jengia lauttarannassa. Arviolta 5 tuntia odotusaikaa edessa, eli alettiin tappaa aikaa. Taas kerran pikku yllatys. Kun lautta tuli, meidan kuski lahti liikkeelle sivukaistalta. Vihainen odottavien ihmisten vakijoukko ymparoi sen valittomasti yrittaen estaa sen kulkua huutaen ja asettuen sen eteen. Et alkaa etuilko senkin per... Sen verran siina oli hassakkaa etta ymparilla olevat sivulliset jopa kuvas sita kameroillaan. Talla kertaa rahinasta ei ollu apua, meidan kuskilla oli suhteet tarvittaviin tahoihin kunnossa ja huutokonsertin jalkeen se paastettiin vastahakoisesti ohi.

Siihen pienempaan lauttaan meni siis yks linja-auto ja nelja muuta autoa. Mukava yllari sikali etta meidan auto oli yks niista neljasta.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty
Jees, lahtiessa ei ollu tiedossa kuin etta Baikalille mennaan ja johonkin saarelle siella. Mut esim. mihin kylaan tai edes minne pain saarta tai minka nimiseen hostelliin, eipa tiedetty. Tiedettiin et hostellin omistaja on etunimeltaan Olga. Kuski ei puhunu englantia, mut onneks pari tytskaa puhu ja ne tulkkas meille. Hostellille paastiin, taalla ollaan nyt. Taallakaan ei tyypit puhu juuri englantia, tullessa vastassa oli vanha pariskunta pelkkia venajankielen taitajia, toki epailematta loistavia siina lajissa. Sanottiin niille etta Olga, ja hymyilivat. Oikea paikka siis.

Taalla saarella siis ollaan ja taalla on nettikuppilana ikivanha asuntovaunu ja vieressa vaihtoehtoisesti teltta. Eli taalta varmaan postaan viela.

...jatkuu...

Irkutsk

Junasta veks
Liputhan meilla oli Ulan Udeen, mut jaatiin pois jo Irkutskissa. Vaunuattendantti naytti jarkyttyneelta mutta me ei ymmarretty sen molotuksesta mitaan, joten lahdettiin vaan. Irkutskin keskustaa sahaamalla loydettiin yks vapaa hotelli johon bookattiin yks yo. Hotel Russ. Aika kallis ja mottona tuntu olevan "Nie robota", ei toimi.

Hostelli
Mauri tuntee ihmisia. Silla on kansainvalisia suhteita. Sen Irkutskissa asuva kontakti valitti meille tiedon eraasta hostellista, Baikaler nimeltaan. Ohjeitten perusteella kadun kulmasta sisapihalle, portin ohi, jopa rahjaiseksi luonnehdittavalle alueelle. Missaan ei nakyny mitaan mainoksia. Rapistuneen kerrostalon seinassa ikkunattoman peltioven vieressa luki tussilla kirjotettuna englanniksi etta paina tota devicea tossa ja nuoli siihen kohtaan. Ovikello, naet. Ovi aukes, kaveltiin ylimpaan kerrokseen. Tehtiin siella jarjestelyja tuleville paiville ja lahettiin kaupungille.

Kansatieteellinen katsaus, Irkutsk
Irkutskia tutkittiin lopun paivaa. Niin neuvostoliittolainen kaupunki kuin voi kuvitella. Likaisempi, polyisempi, rikkinaisempi ja vanhahtavampi kuin Grand Old Moskova. Ladatakseja, lyhyita hassuja harmaita busseja taynna koyhia. M-alkuisen urheiluseuran vakea tahi oligarkkeja kansan seassa hummereillaan ja tatuoituine kuskikorstoineen, ja vivahde-erona Moscowhin naiset on taalla enemmankin ehka supermalleja kuin huippumalleja.

Myos orientin jengia on paljon. Kunnon copy marketti keskustan tuntumassa, kaikki tarvittava kiinalaislaatuinen kama loytyy sielta jos matkateepaitoja ei halua kotoa roudata. Kiinalaisille heitin jokusen kiinan sanan, joita sitten ihmeissaan jaivat paivittelemaan keskenaan. Sen huomasin etta nois pitaa olla tarkkana. Tervehdin yhta tyyppia kiinaksi, mut se olikin vietnamese, ja sita tuntu loukkaavan verisesti et sita luultiin kiinalaiseksi. Aluks meni sanattomaksi, sit alko huudella ja karjua peraan ja juoksi viela jonkin matkaa perassa, mut kun kaveltiin vaan ahtaalle kujalle eika se paassy meidan eteen niin se sit jai. Pillastu kylla ihan taysin hetkeks.


Iltapalaksi Irkutsk tarjosi venalaista ruokaa, sabushkaa ja borssikeittoa. Mauri mainitti jotain nuudeleista, ja tuli kummallisella tavalla melkein paha olo. Aikansa sitakin syo, mutta vaihtelu virkistaa.

Lampotilan dilemma
Illala cold shower kun koko kaupungissa ei tullu lamminta vetta. Ei kestany pitaa paata suihkun alla ku tuntu et takaraivosta lahtee tunto siina virtuaaliavannossa. Viileys oli kylla melkein heti ohi ku huoneessa ei ollu ilmastointia.

Juna 4. day loppu

Excursioita
Tsekattiin junan etuosa. Kolmosluokan vaunuja enimmakseen. Vahva ilma, paljon ihmisia, jopa koiria pienessa tilassa eika tuuletusta. Yhteen pysakkien aikana tulleeseen puolituttuun jenkkiin tormattiin. Silla oli takana 5v Afganistanissa, sen tietaman mukaan siella on pari turvallista paikkaa jossa voi vaellella ja lomailla, ja se totes etta voi kertoa meille minkalaiset yhteydet ja jarjestelyt pitais hanskata et paasis sinne. Ohan noita kohteita maailmas.

Ural

Uralin yli mentiin aika huomaamatta. Ural maki, ei Ural vuori. Ainakin sen perusteella mita siita ehti nahda. Ei se rautatien kohdalta kylla edes kovin korkeaksi kuulemma edes kohoa. Sapuskat on ollu varsin keveita. Nuudelia, suolakurkkuja, kavaa, pasteijoita, limppua ja rasvaista ryynimakkaraa.

Juna 4. day

Uni virkistaa
Herasin aamukuudelta virkeana kuin leijona. Puoli tuntia makoilua, ylos. Paalle lempipaita ja lempihousut, eli samat kuin on olleet koko reissun paalla. Tyyny on alkanu polyyntya ja tummua.

Siina missa eilinen oli suorastaan holotna, kylma, otti tama paiva lampotilamielessa puolinelsonin menneesta; kylmyys jai historiaan.

Krasnoyarsk
Paivan ekasta reilun puolentunnin pysakista vastas Krasnoyarsk. Ylos ulos ja lenkille. Kipastiin pois junan luota, pitkin laiturien yli kulkevia siltoja asemalle ja sielta ulos kylan puolelle. Muutamat kuvat kerkis napata ja patsastella paikallista torielamaa. Takas ehti mainiosti.

Vapaa markkinatalous
Junassa tuntuu olevan paljon myyjia radan varren kylista ja kaupungeista. No, paljon ja paljon mutta siis muutamia. Niilla nayttaa olevan symbioosi junan henkilokunnan kanssa. Matkustajat hyotyy, henkilokunta hyotyy, myyjat hyotyy, ihmiset hyotyy. Kaikkineenkin rautatien merkitys on arvatenkin iso venalaisessa yhteiskunnassa. Tallainen jarjestelma, extreme lampotilanvaihtelut, raskaat kuormat, ihmisia, pitkia junia jne jne jne. Kaikki pelittaa kuin sveitsilainen kvartsihiutalekello, minuutilleen. Taalla ei kylla toisaalta ole rasitteena espanjalaista teknologiaa, mutta olisi tassa prosessien hallinnassa muutenkin esim. VR:lla oppimista. Jos olisin VR, menisin nyt itseeni.

...jatkuu...

Tiesitko taman

Vasymyksesta
On vasyttany uskomattoman paljon. Yolla on nukuttu hyvin mutta paivallakin on helppo nukahtaa. Se voi olla sita etta on puhuttu tai ainakin mietitty niin paljon venajaa. Aivot on koko ruumiin hermokeskus; kun aivot vasyvat, koko ruumis vasyy.

Tupakointi kielletty
Karmea savu muuten oli just tossa yhessa hytissa vieressa kun vetavat rookia siella. Tupakointi on sallittu periaatteessa vain vaunuosastojen valissa, joista savu kylla leviaa tehokkaasti muualle vaunuihin. Mut nakojaan saannot on kuitenkin siis suhteellisia.

Juna day 3

Aamupalaa
Heratessa oli jalleen baabuskapysakki lopuillaan. Sivu suun meni kokonaan, ei ehtiny ostoksille. Onneks tuli toinen aika pitka, 10 minuutin pysakki josta sai kuivaa leipaa ja litran purkin mehua (seka-).

Matka kulkee
Taa paiva oli viilee. Maiseman vilistamiseen alko jo tottua. Kilometrien mittasia aukeita ruohoniittyja yms. mita on jo tullu lueteltua. Pikkusia kylia, taloissaan koristeelliset ikkunan pielet. Jokseenkin saman nakoisia taloja kuin ne siirtomaa-ajoilta asti rapistumaan jatetyt talot eraissa muissa maissa.

Matkaseuraa
Omskista pari keski-ian ylittanytta muijaa nousi kyytiin. Kazakki ja joku toinen. Ilmeisesti myivat jotain junassa. Toinen lahti, toinen jai, ja puheltiin erittain rajallisella kielitaidolla venajaa sen kans. Vaunun attendantti huomas etta taalla jutellaan ja tuli kans hyttiin puhelemaan. Tarjottiin niille salmiakkinapuja, joita kummatkin piti hirvittavan pahan makusina. Se matkustaja pyysi saada niita muutaman itselleen, ja hihitti iloisena: "Naita tarjoa ystavilleni". Viela lahtiessaankin se oli iloinen.

Tulkkausta
Iltapaivalla oli yks baabushkapysakki ja joku saksalaisnainen alko kysella multa et mita noi pasteijat sisaltaa. Kuuli kun ma puhuin koko neljan sanan sanavarastollani myyjille ja luuli tietysti etta olen joku venajankielen kuraattori. Vastasin naiselle: "En tieda".

Kanssamatkustajia
Jonkin aikaa oli rauhaa, pian tuli seuraavat kaks mummua meidan hyttiin. Ne on kats neljan hengen hytteja nama kakkosluokan hytit, oven saa lukkoon ja kaikki. Kaks sankya per seina kuin putkassa, ikaan kuin kerroksittain. Niin ne mummut, ne virkkas huiveja joita ne myi junassa ihmisille. Toinen oli Kazakstanista ja toinen en tieda mista. Huvittavia ja aika valittomia ihmisia. Lahtivat namakin muutaman tunnin paasta omille teilleen. Loppuillasta ei tullu asemilta meidan hyttiin enaa ketaan.

Plussaa yms.
Ja ohhoh, tutkittiin aikatauluja ja huomattiin etta junaa onkin yks paiva enemman kun luultiin. Mahtavaa. Melkeen tuli jo ikava tata jatkumoa. Tan junan raflavaunusta kiertaa taalla karryn tyontelija joka myy tuotteita. Se oli iltasella jo pikkusen kannissa. Puhui paljon parempaa englantia tiuterissa kuin selvana.

Novosibirskin asemalla iltayosta oli taas puolituntinen pysakki. Kavin kiskojen yli toisella puolella kattelemassa, mut piti olla tarkkana ettei mutkan takaa pyyhalla joku hirveen pitka juna blockaamaan paluutieta. Aika monet junat on varsin pitkia.

Juna 2. day

Ruokaa
Heratessa oli meneillaan baabushkapysakki. Eli yks niista yli 20 minuutin pysahdyksista joilla tulee myyjia. Muut on luokkaa 2 minuuttia, eika niilla ehdi mitaan ostaa. Kiireesti ylos nalan siivittamana. Melkein myohastyttiin, mutta ehdittiin sentaan ostaa valmiiksi pakattuna uutta perunaa ja pihvit. Sain myos pasteijoita. Hienoa. Kaupankayntitapahtuma oli yllattavan sivistynyt. Ei minkaanlaista huutoa tai tunkemista. Kamat tuotiin junan vierelle pusseissa, niita naytettiin ihmisille, hinnat kerrottiin kiinnostuneille ja myytiin halukkaille. Puuttui tyypillinen turisti-hassle. Hintaa tingittiin jonkin verran, mutta ne oli halpoja. Myyjien silmista puuttui halvasta rahasta ja ylihinnan lapimenosta kertova kiilto. Juna ja paikalliset elavat symbioosissa. Vallitsee harmonia.

One way ticket
Junassa soi isoilta asemilta lahtiessa haikea musiikki. Rytmikas groove joka kertoo etta kovaa on mutta elama jatkuu. Etta juna jyskyttaa, sydan jyskyttaa, paassa jyskyttaa, kiskot mua vie.

Talot, pihat
Nyt mita kylia nakyy, ne on kaikki poikkeuksetta tosi vanhan nakoisia. Jotkut talot ovat kuin leikkimokkeja kooltaan, toiset pelkastaan ulkonaoltaan silla joidenkin koko on hyvin suuri. On mansardikattoista, on aumakattoista yms. arkkitehtuuria. Ja radan varrelle unohtuneet valtavat desertoituneet tehdasrakennukset, ne ovat kuin jotain apokalyptisia hirvioita, nahistuneita ja ransistyneita, hajalliset ikkunat sisaan pain lyotyna niin korkealla maasta etta ainoastaan jattilainen tai pyorremyrsky on voinut ne niin korkealta iskea sisaan. Tai aika.

Aktiviteetteja
Opeteltiin vihdoin venajankielisia lausahduksia ja numeroita. Mietiskeltiin myos pitkin paivaa et montako paivaa tata junamatkaa on jaljella. Ei kuitenkaan tullu tarkistettua. Kai sen joku olis tiennykin kun olis kysynyt.

Tanaan on iisimpi lampotila onneks. Saa oltua. Iltapala oli tanaan jo parempi, nuudelit keitettiin vaunun samovaarin vedella. Paalle karkkia ja limsaa plus vetta. Aika laiha ateria silti, eli huomenna on ostettava enemman ruokaa. Tata menoa laihdun taalla.

Tehtiin excursio junan peralle. Kolmosluokka oli siella. Avoin osasto ilman lukittavia ovia, makuupaikkoja koko vaunu tays. Epavirallinen tunnelma. Voitte kuvitella. Nuorta sakkia, mutta paljon vanhojakin. Menossa johonkin.

Trans-Siberian

Huom
Taasen paivays tulee alle vastaamaan oikeaa paivaa, vaikka nama onkin kirjotettu todellisuudessa jalkijunassa.

Aina mahtuu mukaan yks joka kayttaa rexonaa
Yhtakkia istuttiin jo junassa ja katteltiin taakse jaavaa Moskovaa. Junassa oli paljon tilaa, eli Kilroyn puheet kiireellisesta lippujen tilauksesta oli arvatusti hopotysta. Tai sitten niilla on oikeasti aika surkeat kanavat hommata lippuja. Niitten kautta liput olis olleet vahintaan 400 euroa kalliimmat kuin itse ostettuna, eika siis ollu oikeasti mikaan kiire.

Ikkunoiden ohi lipuva maisema oli suomalaisttain tutuhkoa floraltaan. Silmiinpistavan runsaspuista koivumetsaa, havupuustoa, pientareiden peittona punamarjaisia pensaita ja radalta kohti ymparoivia metsia kurkottelevia niittyja valtoimenaan rentunruusuja ja heinaa. Talojen ransistyneisyys on kaikenkattavaa. Yleisesti sanois etta maalaisidyllia enimmakseen.

Niksi
Vaunuosaston paadyssa on samovaari, josta saa lamminta vetta. Kupin saa vaunuhoitajalta eli attendantilta pyytamalla.

Sapuskan ostaminen junassa
Ensivierailu ravintolavaunuun oli tylyn oloinen. Meidat ajettiin pois toykeasti. Poistuessa sinne tuli valtava lapsiperhe, ja heita ei ajettu tiehensa. Jokin siina varmaan oli syyna. Tahan vaunuun ei palata, paatettiin. Saatiin sentaan ostettua karsimattomalta ja toykealta myyjalta karkkia ja pahkinoita.

Omaan hyttiin palattua meidan vaunun attendant kulki ohi, ja jarkyttyi silminnahden kun se naki meidan karkit ja pahkinat. Se selitti huonolla englannilla etta "Ette te osta taalla ravintolavaunusta, ne vie ylihintaa. Mina myyn teille kaksi ruplaa halvemmalla samat tuotteet. Mina. Mina. Ei ravintolavaunu. Mina." Se oli hyvin ystavallisen oloinen. Tuntu ettei se nae usein ihmisia jotka ei tieda junien kirjoittamattomia saantoja. Ostettiin silta sitten pussiteeta ystavyyden eleena, vaikka ei tarvittu sita. Parempi pitaa hyvat valit virkailijoihin.

Pysahdykset
Juna pysahtelee aika-ajoin asemilla. Pysahdykset ei ole pitkia. Jokainen pysahdys on tarkasti aikataulutettu ja aikataulu melko yleisesti ottaen pitaa. Saa olla tarkkana ettei jaa kyydista, koska juna ei vihella ja saattaa lahtea nopeasi tai etuajassa. Jos jaa junasta, on muutama kikka jaljella, joista paras lienee taksi, jolla yrittaa ajaa junan kiinni. Muita kikkoja en jaksa tassa selittaa kun en ole virkamies.

Joillakin asemilla junien luo tulee Baabushkoja. Ostin yhelta villivadelmia mukillisen. Hyvia oli eika pettymyksekseni yhtaan matoa. Hahhah. En ostanu muuta koska ajattelin etta kyl naita myyjia tulee viela. Se oli kummiskin viimenen pitka pysakki sille paivaa. Kaheksan tuntia oli siita lahtoasemalla vedetysta kebabista ja nalka alkais olla jonkinlainen. Iltapalaksi siis mukillinen marjoja, karkkia ja suolapahkinoita. Ja vetta. Jokunen paiva viela on jaljella ja ravintolavaunuun ei menna. Varmasti tassa jotain keksitaan. Pakkohan se on.

Kiireeton elamantyyli
Yhella joella oli porukkaa uimassa. Olivat saapuneet paikalle joentoyraalle jattamallaan Ladalla. Rentoa menoa.

Juna lahtee

Kohta lahtee
Kymmenen minsaa ja sit lahetaan kohti rautatieasemaa. Parin tunnin paasta lahtee Trans-Siberian molkottamaan itaan.

Kuumuus
Jeesus etta taalla on kuuma. Hiki valuu koko ajan. Tama on taysin trooppinen ilmanala talla hetkella. Ikkunat on auki koko ajan, ja siis otsa on constantly hikikarpaloiden peitossa - ei vaan siis hiki valuu lakkaamatta. Sitten kiintoisa yksityiskohta ja suoranainen tarppi jos joku teille pitaa tasta pistokokeet esim. huomenna: taman hostellin vessa on koko Moskovan kuumin paikka, ainakin jos puhutaan tasta ydinkeskustan sisakehan alueen paikoista.

Naiset
Janna huomio sitten talta kansatieteelliselta puolelta taas. Monia teistakin tama varmasti askarruttaa, nimittain naiset. He ovat taalla varsin siroja ja luontaisia. Siis jostain syysta mielikuva venalaisista naisista oli ylimeikattu prinsessa, joka kulkee pyntattyna nena pystyssa rikkaan lihavan miehen kanssa. No, heh, kyllapa taas mielikuvat tuulettuu kun vaikkapa pelkan punaisen torin puolivalista toiseen kulkee. Eika se rajotu sinne torille vaan se on kaikkialla. 90% naisista kulkee ympariinsa varsin luonnollisen oloisina kuin naapurin tytot ilman lateksikerroksia (ja tottahan toki ilman paljon muutakin kerrosta (esim. rasva- ja vaatekerrosta)), mutta huh, Suomessa he olisivat kohuttuja huippumalleja joista tehtaisiin TV-juontajia tai kansanedustajia, heista sepitettaisiin runoja, lauluja ja kannustushuutoja. Ooh!

Moskova 1. paivan ilta

...jatkuu

Kansatieteellinen analyysi
Muitakin kupolikirkkoja on paljon, ihmiset on pirun ystavallisia. Junaliput lunastettiin ja se oli nopeempi toimitus kun VR:lla uskokaa tai alkaa, ja ne officerit jopa hymyili meille vaikkei puhuttu venajaa. HYMYILI! Ystavallista porukkaa. Se taksihinta oli kylla ihan avointa kaupankayntia paitsi siinakin kylla huijasivat viela ylimaaraista aluksi sovittuun, mutta siis yhen rosmon vuoksi en ala koko kansaa leimata. Muilta osin nimittain tama ystavallismielisyys kylla on ollut erittain ylenpalttista ja jopa yllattavaa.

Kehveli mika sattumus
Hassu sattumus tuli metrossa. Maksoin liput sadalla ruplalla ja sain vaihtorahaksi yli yheksansataa, virkailija makso vissiin tonnista takasin. Huomasin mokan vasta jalkikateen eika enaa viitsitty palata takasin huomauttamaan.

Tuttuja
Koko ajan on jarjeton kuumuus. Arde paistaa eika varjossa ole yhtaan sen viileempi. Paivalla tormattiin pariin suomalaiseen DJ:hin mitka oli lennolla mun vierustovereina. Tauolla olivat. Hostellillakin Mauri kuuli pari Suomen kielen sanaa, ite en oo kuullut so far. Illalla kierreltiin kavellen Moskovan keskustaa parin Maurin uuden tuttavan kans. Marde oli tavannu ne 18-tuntisella bussimatkalla Liettuasta Moskovaan eilen. Brittijatkia, liftaten Britanniasta menossa Tokioon. Rentoja kavereita, kiskastiin syrjemmalla irkkubaarista baarisnagarit, ja vaihdeltiin matkailujuttuja. Ne jatko Moskovan yohon, me ajeltiin metrolla hostellille nukkuu univelat pois ja keraan voimia huomista Trans-Siberian junakeikkaa varten.

Huomisesta
Huomenna siis iltapaivasta lahto, liput on kourassa. Varmaan ainakin neljan paivan tauko tulee tahan blogiin uscoisin. Palaillaan.

Moskovan valot

...1. paiva moskovassa jatkuu:

Kylille
Passi tuli takas ja paastiin lahteen hostellilta. Otettiin tavotteeksi etsia lauantai-iltapaivan ruuhkan keskelta jotain Moskovan turistikohteista, joita on joskus nahty historiantunnilla.

Metro loyty hostellin vieresta. Alas ja opettelemaan kayttoa. Oikea kaista, kohti jotain kohdetta. Helkkarin kuuseen. Takasin ja uus yritys. Vihree linja ja nyt onnisti. Taas vahan harha-ajelua kunnes loyty logiikka. Metroasemakartassa luki sana Lenin, josta paateltiin etta Leninin mausoleumi taytyy olla sen tietamilla, ja punanen tori varmaan jossain lahistolla. Sinne siis.

Nahtavyyksia
Noustiin ylos ja loyty joku korkee rakennus. Ajattelin etta tuolla se Leninin muumio sit potkottelee. Ihmetytti et kylla kai se oli matalampi rakennus mutta tossa kylla lukee lenin. No perskele, sehan olikin joku kirjasto. Aikansa harhailtuaan ja turisteilta kyseltyaan et missa on Kreml paadyttiin punaseinaisen ison talon viereen ja ajattelin et nyt ollaan sit punasella torilla, mut jotenkin tamakin on kylla outo. En tunnistanu koko paikkaa. Mietin et sekotin tan varmaan Taivaallisen Rauhan Aukioon tai ehka tama on sit Talvipalatsi tai jotain.

Sit sielta taustalta naky ekaa kertaa jotain tuttua. Sipulikattoinen kupolikirkko. Siis se piparkakkutalo joka on aina Moskovan uutisissa taustalla. Hahhaa, loydettiin sentas ees joku oikea turistikohde taalta. Kaveltiin sinne ja kappas, siella se oli se oikea punanen torikin. En tiia mika se toinen punanen rakennus oli mika aluks loydettiin. Sit kun mentiin viela eteen pain niin sielta keskella punasta toriahan se tietysti se Lenininkin mausoleumi oli, just niin pienena kun olin muistellukin. Nyt oli kaikki Moskovan turistikohteet saatu kaivettua esiin, eli varsin kulttuurisesti ja maantieteellisesti sivistavaa on ollu.

...1. paiva moskovassa jatkuu...

Stranger in Moscow

Taalla ollaan
Nyt Moskovassa, +35C helletta, hostellilla ei ilmastointia, kuumempi kuin meikalaisen sauna. Pihalla on viela kuumempi.

Suuri puhallus
Lennot oli iisit. Nukuin niin jai viela venajan opettelu tuonnemmaksi. Olis ehka ollu syyta jotenkin tutustua paikallisiin asioihin, selvittaa edes ruplan vaihtokurssi yms, onhan naita juttuja. Mutta tolla vaihtokurssihommalla olisin voinu valttaa maksamasta kolminkertaista taksimaksua. Huikeat 190 euroa kustansi tama kyyti, oikee hinta olis ollu about 60 erdea. Sain tietaa oikean hinnan Maurilta tekstarilla kun istuin jo maksetussa taksissa ja pistin kannykan paalle. No, virheista oppii. Siperia aloitti koulutuksen valittomasti, ties miten viisaana taalta tullaan aikanaan takaisin. Ehkei jopa jonkinlaisena guruna tahi shamaanina.

Hahhah, taksikuski kehtas viela muistutella ajon paatteeksi etta ala unohda sitten tippia. Hostellin lahistolle pysahdyttiin, Maurikin tuli vastaan. Sanoin vaan jaballe etta sahan sait jo tipin, ja Mauri hiillosti pienella vittuilulla suomeksi paalle. Miekkonen kiirehti kasvot norsunvitulla pikaisesti autoonsa ja kaasutti akaisena paikalta keskelle ruuhkaa. Tervemenoa, apara, mietin. Virhe tuli tehtya, mutta saatiinpa sentaan pienet kuittailut aikaseksi. Tyyppi luuli vetavansa viela tietamattomalta lankkarilta kunnon juomarahnat. Varmaan sen pomo vei ne fyrkat ja en ihmettelis vaikka se jai normaalitaksalle. Sen verran arean nakonen oli lahtiessaan. No, se oli semmonen tapaus ja eikun kohti uusia.

Nyt
Maahantulorekisterointia yms. paperisotaa hoidetaan tassa. Sit kylalle kappailemaan. Soromnoo.

Reissu käynnistyy

Sä Suuri ja Mahtava
Alkuläppä alkaa olla kokolailla tässä. Maurin bussi jätti tänään iltapäivästä Vilnan maalliset murheet ja kiitää tälläkin hetkellä kohti Moscow. Varmaan siellä radiosta tulee taustalla hiljaisella venäläistä musaa. You know, mollivoittosta, aluks järjetön hidastus ja siitä sit koko ajan kiihtyy ja tulee mahtava fiilis. Semmonen on mielikuva Venäjästä.

Kieliopinnot on sillä mallilla että printtasin lennolle lukemistoksi paprun josta opiskelen kyrilliset aakkoset. Toisessa paprussa mulla lukee venäjäksi hostellin nimi ja osoite. Se kourassa taksijonoon jne.

Saatteeksi
Hotelleilta pystynee kirjottelemaan tänne, junasta ei varmasti, ja jos johonkin puskiin tulee lähettyä niin voi tulla jonkun päivän taukoja. Mut muuten mä pidän sut hei ajan tasalla.

Jotain pitäis vielä värkkäillä mutta ku ei millään jaksa niin pistin herätyksen neljältä ja hääräilen ne sitten aamutoimina. Seuraava entry tuleeki jo sitte keskeltä actionia.

Luvassa löytöpalkkio!

Mystistä. Printtasin kaikki paperit kätevästi kansioon tässä yks päivä. Nyt oon ettiskelly sitä kansiota pari päivää vailla aavistustakaan missä se vois olla. Ei siinä, saanhan mä ne printattua uudestaankin ja onneks on passi tallessa erillään, mutta ihmetyttää tämmönen kun en ole mikään suuri mystiikan ystävä. Itseasiassa mulla oli kakskin kansiota käytössä viisumijuttuja yms. varten, ja kummatkin on hävinneet jäljettömiin. Jos löydät ne, saat multakympin.

Marginaali

Maurikin sai tänään viisumin Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liittoon (nyk. Venäjä). Marginaalia jäi hällä sanoisinpa kolmisen päivää, bussikyyti kun poistuu Liettuasta perjantaina kohteenaan Moskova eli Moskvits.

Robotnik

Paperit kunnossa
Tulihan se Mongolian viisumikin. Passi siis ainakin on taskussa.

Language
Tämä viikko olis vielä aikaa opetella se Venäjän kieli, lauantaina sitten startataan. Työkaveri opetti päivällä yhen lauseen, kuulosti kokolailla tältä: "njet grabski" plus joku kolmas sana jota en muista. Ja mitäkö tää lause tarkottaa? Että en puhu venäjää. Ainahan sitä äänneasua vois viilata vaikka loputtomiin mutta eiköhän toi jo aja asiansa.

Vielä kun jonkun toisen lauseen oppis niin vois aina tarpeen tullen vetäistä sen ikäänkuin valttina hihasta. Et haa, täältä pesee! Sit tietysti nää perinteiset nominaalit harashoo, trastuit ja da tulee varmasti tarpeeseen. Ja käsittääkseni myös robotnik on venäjää.

Viimeinen paperi

Passin kun vielä sais
Mongolian viisumi meni hakuun viime viikolla. Se kun vielä tulee niin sitten olis kaikki kriittiset paperit kunnossa ehkä. Ja jos se ei kerkeä tulla ens viikon aikana niin sitten se on soromnoo ja pala larvaa, reissu menee ohi ilman passia. No, tietenkin se tulee. Luotan mongoleihin kuin vuoreen.

Kyselin Mongolian kunniakonsulaatista ensin meilitse saako Mongolian rajalta viisumeita vai ei, siitä oli näet netissä ja matkatoimistoilta kahta ristiriitaista versiota liikkeellä. Muotoilin kysymyksen protokollan mukaisesti lyhyesti, selkeästi ja kohteliaasti. Ei tullut minkäänlaista vastausta. Siinä on meillä jämäkkää toimintaa. Jos tietää, vastaa. Jos ei tiedä, ei ala hölöttää turhia. Lienevät veljeskansaamme, mongolit.

Karttaa

Tuntematon Venäjä
Ihminen kavahtaa luonnostaan tuntematonta. Minäkin kavahdan. Tuttuihin asioihin suhtaudumme sensijaan rauhallisesti.

Venäjästäkin tulee herkästi mieleen pelkästään suuri tuntematon. Nimetön uhka, jota jokaisen järkevän ihmisen tulisi karttaa. Kaikki tietävät Venäjän, mutta kuka tuntee Venäjää?

Venäjä tutuksi
Mikä siis parempi keino karistaa ennakkoluulot kuin hankkia jotain joka täyttää mahdollisimman suuren aukon tiedoissamme? Kartta. Kartta kattaa koko valtion. Sitä tarkastellessa olomme rentoutuu. Nythän emme pelkästään tiedä Venäjää, huomaamme myös tuntevamme Venäjää. Meidät valtaa tuttuuden tunne. Dejavu. Tehdessämme lähtöä sinne ensimmäistä kertaa, tuntuu kuin olisimme palaamassa kaukaisilta matkoilta hyvän ystävämme luokse.


Kuva: Venäjän kartta, klikkaa suuremmaksi

Venäjän viisumi Suomesta

Viisumi taskussa
Venäjän viisumi tuli eilen, eli kolmen päivän käsittelyaika luvatun kuuden sijasta. On ne venäläiset kyllä nopeita.

Mitä maksaa?
Jos sulla ei ole viisumiasiat vielä kunnossa niin tässä pari sanaa aiheesta. Vaikkapa 30 päivän kertaviisumi maksaa noin 35€ + kutsusta tulevat kulut. Kutsun voit hommata itsekin, mutta jos käytät apuna jotain toimistoa niin ne lyö palkkionsa siihen päälle. Toimiston kautta hankittuna hintavaihtelu on 45€...71€.

Tarvittavat paperit
Pyöreesti siis 50€ maksaa kaikkineen, jos lähetät jollekin suomalaiselle viisumiasioita tarjoavalle toimistolle tälläsen paketin: passikuva, passi, viisumianomus, vakuutustodistus (ei siis riitä pelkkä kopio vakuutuskortista vaan pyydä vakuutusyhtiöstä Venäjän viisumia varten erillinen vakuutustodistus), palautuskuori+postimerkit. Toimisto hoitaa kaiken muun, kutsut venäjältä yms. Vaivatonta ja nopeaa.

Alkusanat

Tervetuloa
Jaa jaa. Siperiaan lähdössä? Sinnehän minäkin. Mennäänkö samaa matkaa? Vastasit näemmä myöntävästi, joten tervetuloa mukaan.

Pläni
Tää reissu on kasattu itse. Reissuun lähtee mukaan yks opiskeluaikanen kaveri, joka asuu nykyään Liettuassa; lämpötilamittausfilttereitä freelancerina suunnitteleva keksijä Mauri. *) Se on aikonu hurauttaa busalla Moskovaan ja mulla on liput paikalle ilmasiltaa pitkin. Siitä jatkot junalla halki taigan kohti Baikalia.

Lähtöön on pari viikkoa. Isot linjat alkaa olla pulkassa, lennot ja pisimmät junamatkat on ostettu. Viisumit puuttuu vielä mutta niissä ei pitäis olla ylipääsemättömiä esteitä, ja agenda kasautuu varmaan melko pitkälti paikanpäällä.

Valmisteluja
Nyt vois opiskella vähän kieliä ja merkkejä, kenties impata netistä jotain karttoja, ja varmaan täs vielä jotain keksii valmisteluja. Esimerkiks vois kattoa mitä siellä voi tehdä ja pystyiskö löytään jotain tietoja sikäläisistä yhteyksistä Mongolian puolelle.

Entisen Neuvostoliiton alueen nettiyhteyksistä ei ole taas baabushkankaan vertaa tietoa, joten jos käy taas silleen että ei yksinkertasesti löydy nettiä niin nauttikaa sitten edes näistä etukäteiskatsauksista.

Rehellisesti teidän, allekirjoittanut.


*)Nimi ja ammatti muutettu