Junalippuhuijaus - arvokas kokemus
Jeps, kommenttina viela tuoreeltaan tohon junavirastohommaan, junaliput siis jai tarpeettomiksi kun paatettiinkin menna busalla Mongoloidian puolelle eika sit enaa saatu rahaa takas junalippujen canceloinnilla. Tollanen kokemus kommunistisen neuvostojarjestelman virkakoneiston arkipaivasta on ihmiselle arvokas. Itseasiassa voinen kertoa arvon melko tarkasti; noin 150 euroa per naama. Aikaa kokemukseen kannattaa varata yhteensa kaksi tuntia, ja uskoakseni onnistuu lahes kaikilla Venajan rautatieasemilla, ainakin Uralin itapuolella. Tervetuloa elamysmatkailijat, viela ehtii.
Hostellilla kerrottiin ihmisille kokemuksista rautatieasemalla. Belgialaisia vieraita nauratti kuvaus vaarasta jonosta ja etuilusta. Olivat kokeneet saman ostaessaan itse junalippuja eilen, kaks tuntia niilla oli kulunu siihen etta ostivat paikallisjunan liput. Kai siina jo naurattaa. Hulluksihan siina tulee.
Ulan Ude Ethnic Hostel
Hostellin staffin porukka naytti olevan harmissaan huijauksesta. Se Ulan Uden hostelli oli siis Ethnic Hostel, varsin mukavan oloista sakkia, aitoja. Omassa kodissaan ilmeisesti majoittavat vieraat, keskella Buriat-heimon kylaa. Ne olivat taas sielta toisesta aaripaasta mita venalaisissa nakee, eli sydamellisia ja mukavia. Oltais annettu niille ne meidan liput ilmaiseksi kun niilla olis niitten hostellin omistajien mukaan saattanu viela sittenkin saada jonkun kymmenen erskaa Irkutskista mut ei ne niita kumminkaan sit ottaneet.
Iltapala oli mukava yllatys. Korealainen ryhma joka majottu ylakerrassa oli tehny ison annoksen korealaista ruokaa, ja ne tarjos jamat meille. Vedettiin Maurin ja niitten belgialaisten kans sormin riisia, meduusaa (veikkaisin), minikaloja, paistettuja valkosipulia ja jotain oranssia mommoa, kaarittiin niita vihreisiin levalauttoihin ja tehtiin omakustannesushia.
Iltatarinoita
Yolla vaihdettiin muitten vieraitten kanssa kokemuksia juttutuokiolla alakerran olohuoneessa. Monia ihmeellisia tarinoita, suoranaista draamaa ja tragiikkaa, toisaalta myos armeliaisuutta ja kunnioitusta pelkassa Trans-Siberian junassa. Huhhuh. Niita voin joskus kertoilla flash-backeina myohemmin jos muistan. Mutta taman paivan tarinoista kenties erikoisin oli belgialaisten paikallisbussikokemus. Niita vanibusseja oli siis kymmenia. Autot on numeroitu linjojen mukaan, ja kutakin linjaa ajaa useita saman numeroisia busseja tiuhaan. Taa on 700 000 asukkaan kyla taa Ulan Ude, eli siita referenssia. Belgit olivat siis istuneet bussiin numero 37. Se oli ajanut reitilta sivuun, kohti metsaa. Metsaan tultua kavi ilmi etta metsan keskelle oli ajanut valtava maara muitakin busseja, ja kuskit olivat pitamassa votkanjuontitaukoa. Ja jokaisen votkatauolla olevan bussin numero oli 37. Hassua.
