Tiirikka
Huijarihostellilla herattiin. Mutka Mongolian konsulaattiin, viisumi kourassa takasin majotukselle. Huoneen ovi oli lukossa eika paasty kampan paa-avaimella sisalle. Kavin juttelemassa omistajan kans. Se levitteli kasiaan ja sano et soittakaa lukkoseppa. Hahhah ja hah. Sanoin etta en soita, ma naytin nyrkkia kohti ovea ja sanoin etta mun ehka pitaa poistaa ovesta lasi voimakeinoin. Sit se sano et ok, ok, han soittaa.
Ajattelin etta perkele, huijaa vaan pyykkien kans mutta ala yrita pollia meidan kamoja talla tavalla. No jaa, ei se ollu lopulta sen vika, ne saksalaisturistit oli jattaneet meidan kamppaan jaahyvaislapun ja laittaneet oven lukkoon mennessaan. Ja just siihen oveen ei ollu avainta. No ei se, avasin oven veitsella tiirikoimalla ja kavin rauhoittamassa omistajaa et homma kunnossa.
Hostellin diiva
Jatettiin alkuperaiselle hostellille reput paivaks, kun sen toinen, vaalee rento paivystajanainen sano eilen et voitte tuoda reput tanne sailytykseen et monet tekee niin. No, sit ku vietiin niin siella oli brunetti paivystajanainen, jotenkin stressaantunut vaikutelma jai siita. Ehka se vaan ei tykanny meidan naamoista. Se osoitti taas rivien valista kuten alusta asti et se ei juuri valittany nahda meita.
Muut palelkoot, mina en
Paiva oli kylma kuin neuvostoihmisen kiirastulessa, ja mulla ja Maurilla oli paalla vain shortsit ja t-paidat. Muilla oli kaupungilla tuulipukua ja paksuja takkeja, mut ma sanoin et mieluummin talleen kun hairitteen sita rillipaata. Mehan ei tarkalleen ottaen oltu enaa niitten asiakkaita niille niin mika syy silla olis ollu meita enaa auttaa vaikka sen kollega olis meille apua luvannukin. Ja onhan hostellin pitamisessa varmaan omat stressinsa, joista emme tieda mitaan. No hard feelings siis.
Iltapaivalla haettiin vaan reput sielta, se odotutti meita oven takana jonkun minuutin ovipuhelimen soiton jalkeen, no se sille suotakoon jos se siita iloa repi. Haettiin kamat ja lahettiin. Olin ilonen etta se sai meista viimein rauhan. En halua olla kenellekaan taakaksi, murheeksi, vaivaksi.
Junaan
Irkutsk jai illalla taakse, me istuttiin Ulan Udeen menevassa paikallisjunassa, oltiin downgreidattu itsemme III-luokkaan oikeitten ihmisten keskelle. Aluks harmittelin pikkusen et meidan alueella oli vaan "vanhuksia" ja "lapsia", ja muualla oli "nuoria". Et sosialisoi siina sit ku ei "vanhat" osaa meidan kielia eika me niiden.
Communikaatiota
Pelastava enkeli muodostui Stephen Kingista. Nostin punkalleni komean 800-sivuisen opuksen, made by kunkku. Eikos heti naapurilooshin ihmiset alkaneet kommentoida sita. Kyselivat minulta et mika on dome. Et mita tarkottaa Under The Dome. Enhan ma sita osannu selittaa eika se mitenkaan oleellista ollukaan mut ma menin sitten piirtamaan niille siita kuvan. Heti kun menin niitten keskelle, ne alkoi pommittaa kysymystulvalla. Pian Mauri liittyi mukaan conversationiin, ja heitettiin lappaa paa-asiassa englanniksi ja osin venajaksi ja saksaksi. Siina kului ilta ja pitkalle yohon leppoisasti toisten taustoja ja mietteita ruotien. Kulttuurien ja kansallisuuksien kulminaatiopisteessa paistatellen.
