Aaumupala venalaisittain
Hotellilla oikeestaan ainoa hyvin hoidettu homma oli aamupala. Maukkaan nakoista kaurapuuroa voisilmalla, leipaa, teeta, vetta, hedelmaa yms. huolellisesti katettuna. Saali etta aikataulu oli vahan kiireinen. Mauri ehti vetaa pari lusikallista puuroa, mulla taas oli eilen ja tanaan jalleen kerran turistivatsaa, eli join vain 5 kulausta teeta. Sit ulos ja tilattu vani haki meidat. Lue alapuolelta mihin.
Kuskina psykopaatti???
Meidan busa poimi keskustasta itsensa tayteen jengia. Sit vaan arrivederce Irkutsk ja maaseudulle. Kuski ajoi reippaasti. Lahes melkein kuin jarjen valo silmistaan olis viimeinkin sammunut. Ykskin ohitus oli hassu. Meidan auton kuski vaisti vasemmalle eli vastaantulijoiden kaistalle ja oikealta kaistalta pyyhkas maasturi ohi, ja sit palattiin takas omalle kaistalle kun vastaan tuli auto. Menihan se toisaalta tolleenkin. Me ei ajettu yhtaan kolaria, mut yks niista vaneista joita lahti samaan aikaan Irkutskista kun me... Ne oli yhes kohtaa tien sivussa keula rutussa. Voi heita piruparkoja, mietin, onneksi ei kopsahtanu meille, olis tullu niin pitka odottelu tien varteen ja kenties jotain hittia kroppaan ku ei niissa ollu turvavyota niissa autoissa.
Preerian cowboyt
Maisemat parani pitkin matkaa. Olin siina uskossa etta nahdaan vain tasasta suomalaiskansallista kuusimetsaa mutta ei. Korkeuserot kasvo lahes vuoristomaiseksi kumpuiluksi, puuttomilla tasangoilla ratsasti cowboyita ratsuillaan kaitsien nimensa mukaan lehmia, of course. Oli myos rosoisempaa vuoristomuodostelmaa. Jotensakin kuin Texasin preerian ja Namibian Naukluftin sekoitus, mutta vihrea. Outo ja hieno.
Jarvelle
No mihin sitten oltiin menossa? Baikalille tietenkin, se on kuulemma jokaisen venalaisen unelmakohde. Kaikki haluavat sinne. Sen kuulin matkatovereiltamme. Baikal-jarven alkaessa tulla nakyviin aloin ymmartaa miksi. Muutaman kerran paasi suusta tahaton ohoh kun ylitettiin viimesia "tuntureita". Upea nakyma alhaalla. Jotain totaalisen erilaista kuin mikaan mita olin ajatellut etukateen. Sininen kirkas vesi, pinnassa sumua, jylhia jyrkkia vuoria ymparillaan, keskella saari. Sinne oli suunta.
Etuoikeus lauttarannassa
Saarelle liikennoi pari pienta lauttaa. Pieni ja pienempi. Pienta ei nakynyt, ja pienempikin oli kaukana vasta tulossa ja autojen jono meidan edella kymmenien autojen mittainen ja paljon jengia lauttarannassa. Arviolta 5 tuntia odotusaikaa edessa, eli alettiin tappaa aikaa. Taas kerran pikku yllatys. Kun lautta tuli, meidan kuski lahti liikkeelle sivukaistalta. Vihainen odottavien ihmisten vakijoukko ymparoi sen valittomasti yrittaen estaa sen kulkua huutaen ja asettuen sen eteen. Et alkaa etuilko senkin per... Sen verran siina oli hassakkaa etta ymparilla olevat sivulliset jopa kuvas sita kameroillaan. Talla kertaa rahinasta ei ollu apua, meidan kuskilla oli suhteet tarvittaviin tahoihin kunnossa ja huutokonsertin jalkeen se paastettiin vastahakoisesti ohi.
Siihen pienempaan lauttaan meni siis yks linja-auto ja nelja muuta autoa. Mukava yllari sikali etta meidan auto oli yks niista neljasta.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty
Jees, lahtiessa ei ollu tiedossa kuin etta Baikalille mennaan ja johonkin saarelle siella. Mut esim. mihin kylaan tai edes minne pain saarta tai minka nimiseen hostelliin, eipa tiedetty. Tiedettiin et hostellin omistaja on etunimeltaan Olga. Kuski ei puhunu englantia, mut onneks pari tytskaa puhu ja ne tulkkas meille. Hostellille paastiin, taalla ollaan nyt. Taallakaan ei tyypit puhu juuri englantia, tullessa vastassa oli vanha pariskunta pelkkia venajankielen taitajia, toki epailematta loistavia siina lajissa. Sanottiin niille etta Olga, ja hymyilivat. Oikea paikka siis.
Taalla saarella siis ollaan ja taalla on nettikuppilana ikivanha asuntovaunu ja vieressa vaihtoehtoisesti teltta. Eli taalta varmaan postaan viela.
...jatkuu...
